Tyhjyys
»Tyhjyys raiskaa harkiten
ympärillä arkihuoneen»
(Ilkka Alangon aforistiikkaa)
Tyhjyys (engl. emptiness, saks. Leere (f), ital. vuoto, 'tyhjyys' ) on tyhjiön kaltainen tila, jossa ei ole mitään. Tämän seikan vuoksi tyhjyyttä ei ole voitu tutkia.
Jo vuodesta 1980 lähtien on spekuloitu siitä, onko tyhjyyttä todella olemassa. Vuonna 1991 professori Waldemar Wahrheit esitti, että syntymää edeltävä ja kuolemaa seuraava aika olisi tyhjyyttä. Professori Tattipää yritti todistaa Wahrheitin hypoteesia surmaamalla itsensä vuonna 1994, mutta päätti jättää tutkimustuloksensa julkaisematta. Vuonna 1999 heteroprofessori Leerkeit kirjoitti tyhjyydestä väitöskirjan Leerkeit - eine Lüge oder nicht?. Tyhjyyden johtava tutkija Hra Guttentag (joka ei ole kuitenkaan voinut tutkia tyhjyyttä, koska siinä tilassa ei ole mitään) on ehdottanut, että tyhjyyskin olisi täynnä olematonta. Ilmeisesti joku ilkimys ei ollut tyytyväinen tuohon spekulaatioon, tai sitten joku kiltti halusi näyttää hänelle totuuden, koska Hra Guttentag niin pian matkusti väärennetyllä tyhjällä passilla loikoilemaan paratiisiin kadoten samalla kokonaan.
Tyhjyys kiehtoo taiteilijoita. Osa CMX:n musiikkiteoksista kuvaa tyhjyyttä. Myös Paula Koivuniemen musiikki kuvaa tyhjyyttä; William Butler Yeatsin mukaan Koivuniemen taide ei voi tietää tyhjyyttä, mutta voi ilmentää sitä.
Historia[muokkaa]
Ennen vuotta 1900-lukua tyhjyys oli ollut olemassa vain antiikin ajan johtavan kulttuurituottajan, eli Rooman valtakunnan, brändinä käytettävän italian kielen sanana vuoto. Suomen kielen sana vuoto tuleekin suoraan italiasta, ja kuuluisien suomivuotajien henkistä elämää on kuvannut tyhjyys.
Kuva yläoikealla on Leonardo da Vincin näkemys tyhjyydestä. Valitettavasti hän oli väärässä maalatessaan tämän taulun tyhjyydestä. Hän ei sattunut huomaamaan, että hänen taulunsa oli täynnä valkoista. Sokrates huomasi tämän, ja da Vinci puolusteli itseään myrkyllä ja väittämällä jonkun varastaneen tyhjyyden taulusta. Tästä hän keksikin täydennystä Italian brändiin; oli tapahtunut vuoto. Sokrates huomasi kuitenkin, että tyhjyyttä ei voida varastaa, koska sitä ei ole, joten hänkin asettui vuodon kannalle. Rooman keisari hyväksyi sanan muutamien ristiinnaulitsimisten jälkeen. Sana tyhjyys vuoti esille uudestaan vasta vuonna 1904 Einsteinin suhteettomuusteorian ja Darwinin evoluutioteorian myötä nousseessa keskustelussa. Ateistien maailmanneuvosto huomautti, että ristiinnaulitsimisia ei olisi tarvittu, koska Jumalaa tai tyhjyyttä ei ole. Tyhjyyden ottaminen uudelleen käyttöön – silloin kun sitä ei käytetä tarpeeksi taiteellisesti renessanssin hengessä – onkin johtanut salaristiinnaulitsimisiin Ateistien maailmanneuvoston toimesta. Vuoteen 1980 asti oltiin väitelty vain sanan olemassaolosta, josta lähtien alettiin väitellä myös sen olemassaolemattomuuden rakenteesta.
Intellektuellivarkaat ja -ylläpitäjät ovat joutuneet tässä ikävään dilemmaan; kannattaisiko välttää vuotoon liittyvään rikokseen liittyvä rangaistus sanomalla, että Platonin logiikkaa kääntäen voidaan päätellä, ettei mitään ollut alunperinkään (ts. oli tyhjyys) – vai kannattaisiko ottaa se rangaistus ja välttää Ateistien maailmanneuvoston langettama rangaistus? Ateistien maailmanneuvosto puolustautuu julmuussyytteitä vastaan viittaamalla kahteen eetiikan pääperiaatteeseen, Taiteellaoikeutukseen ja Logiikkaan. Tämä artikkeli on hyväksytty, kun taas Wikipedia tulee hirttää.