Sisustussuunnittelija

Sisustussuunnittelija on kauppaoppilaitoksen metronomilinjalta valmistunut artenomi, jolla on koulutettu ja oikeaksi toleransoitu näkemyskokonaisuus siitä, millaiselta juuri Sinun kotisi tulee näyttää. Pitääkseen päänsä ja ajatuksensa kirkkaina artenomi on useimmiten raitis ja siveä. Puhtaus on tämän ammatin puoli ruokaa ja yksi edellytys menestykselliseen sisustussuunnittelijan uraputkeen. Haitaksi ei myöskään ole, mikäli on kunnon kodista ja omaa yleisesti normitetut sisustukselliset elämäntavat; toisten ihmisten heikkouksien osoittaminen on sisustussuunnittelijankin elämän perimmäinen tarkoitus ja suola. Sisustussuunnittelija päivystää potentiaalista asiakastaan paitsi rautakaupoissa, myös sisustusliikkeissä. Artenomi istuu pöydän takana ja odottaa posket hehkuen päiväpeitto tai täkki kainalossaan paikalle tulevaa muotirouvaa, joka ryhtyy jahkailemaan vuodevaatteisiinsa tai verhoihinsa yhteensopivia tapetteja.
Kuuliainen johdattelija[muokkaa]
Sisustussuunnittelija on kuuliainen johdattelija. Mikäli asiakas muuttaa mielensä, on sisustussuunnittelijan suoritettava samainen takinkääntö siinä siunaamassa kasvojaan menettämättä. Sisustussuunnittelijan pohjakoultuksena sovelletaankin tämä seikka huomioiden yleisesti teatterikoulua. Uskottavuutta sisustussuunnittelijalle tuo se, että kykenee kantamaan mahdollisimman suuren määrän tapettikirjoja sekä laattamalleja asiakkaan nähtäväksi. Tämä on osoitus siitä, että asiakkaan pyrkimysten toteuttamiseksi on nähty vaivaa. Myöskin maalien värisävyviuhkat ja nippu painotuoreita sisustuslehtiä (joista totisesti ei puutetta ole), kuuluvat rekvisiittaan. Muodikas pukeutuminen, raikas hengitys ja nuori viattomuus saattavat myös aiheuttaa sopivia viboja sisustussuunnittelijan asiakaskunnassa.
Johdatteleva kuuntelija[muokkaa]
Sisustussuunnittelijan ehkäpä vaikein tehtäväalue on ehdottaa ja vaatia asiakkaaltaan ratkaisuja, joista ei lopulta itse ole kuitenkaan vastuussa. Sisustussuunnittelijalta vaaditaan näin melkoisesti kuuluisaa pelimannihenkeä, joka on sekä kaupallisuutta, kovuutta että myöskin kyynisyyttä. Haitaksi omalle menestykselle ei sisustussuunnittelijan kannalta ole lainkaan se, mikäli luonteenlaadussa esiintyy hieman tai vähän enemmänkin psykopaattisia kykyjä. Trendikäs empatia ja tunnelmanluonti lienevät kuitenkin sisustussuunnittelijan keskeisimpiä ammatillisia vahvuuksia. Mikäli näihin teeseihin työssään luottaa ja tästä saa säännöllisesti rahaa pankkitililleen, voi katsoa onnistuneensa tehtävässään.