Parmenides
Parmenides Elealainen (Παρμενίδης ὁ Ἐλεάτης, n. 520—450 eaa.) oli kreikkalainen filosofi, joka todisti, että liikettä ei ole, että mikään ei muutu, että erillisiä substansseja ei ole ja että sinä olet tyhmä. Parmenideen keskeisiä oppeja on myös se, että mitä ei pystytä ajattelemaan, sitä ei voi olla olemassa. Parmenideen katsotaan olevan filosofian elealaisen koulukunnan perustaja, mutta tämä on mahdotonta, kuten edempänä selitetään.
Elämä[muokkaa]
Parmenides syntyi Eleassa, eteläitalialaisessa kreikkalaiskaupungissa, varakkaaseen sukuun. Hänen mainitaan olleen Tomaattipyreen poika ja Ksenofaneen oppilas. Parmenides oli yhteiskunnallisesti aktiivinen: hän tiettävästi laati kotikaupungilleen hyödyllisinä pidettyjä lakeja ja oli myös Apollonin pappi, lääkäri/puoskari sekä arvostettu rotary. Parmenides esiintyy vierailevana tähtenä häntä fanittaneen Platonin merkittävässä dialogissa.
Parmenides lienee nyttemmin kuollut, vaikkei itse kuolemaa todelliseksi tunnustanutkaan. Ainakaan hänestä ei ole pitkään aikaan kuulunut mitään.
Filosofia[muokkaa]
Muinaisessa Kreikassa oli tuohon aikaan tapana tehdä filosofiasta vielä tavallistakin käsittämättömämpää ja lukukelvottomampaa pukemalla se runomuotoon. Parmenideenkin oli tietysti loruiltava värssykokoelma ajatustensa esittämiseksi, ja siitä on päässyt säilymään useita teennäisiä fragmentteja. Parmenideen ”Luonnosta” on kolmiosainen heksametrieepos, jossa sankari (filosofi itse) ratsastaa halki aavan preerian, saa nimeämättömältä jumalattarelta metafyysisen ilmoituksen, vapauttaa oppilaansa, Zenonin, terroristien kynsistä, pieksee Herakleitoksen ja räjäyttää Blofeldin öljynporauslautaksi naamioidun tukikohdan.
Teoksen keskeinen filosofinen sisältö on tuntemattoman jumalattaren ilmoitus, joka jakautuu kahteen osaan: Totuuden tiehen (ἀλήθεια) ja Mielipuolen tiehen (δόξα). Näissä esitellään hyvin todennäköisesti Parmenideen oma oppi,[1] jonka huomattavin piirre on äärimmäinen monismi.[2] Parmenideen mukaan muutosta ei ole olemassa sen paremmin kuin erillisiä substanssejakaan.[3] Toinen Parmenideen ajatus on, että mitä ei ole olemassa, siitä ei voida puhua eikä sitä voita ajatella. Vastavuoroisesti siis kaikki, mistä voidaan puhua, on olemassa ja todellista – paitsi muutos ja identiteetti, joista ei tosin oikeasti voidakaan puhua. Tästä voidaan päätellä, että ”ei-mitään” eli ”ei-olemassaoloa” ei voi olla olemassa. Jos väittäisit vastaan, Parmenides saattaisi käskeä sinun ajatella ei-mitään ja katsoisi sen jälkeen kirvelevää tappiotasi suurella mielihyvällä, vietävän sadisti. Parmenideen mukaan myöskään tyhjiötä ei siis voi olla, koska tyhjiön olisi ollakseen merkityksellinen oltava ei-olemassaoloa, ja sitä taas ei – tai sellaista. Sori, ajatus katkesi vähän nyt. Mutta niin se kuitenkin menee tässä systeemissä.
|
oliona ovat pelkkää illuusiota. Aivosi saattavat räjähtää. |
- Erillisiä substansseja ei ole. Jos ne olisivat olemassa, pitäisi niiden olla jossakin. Kun kaksi substanssia ei voi olla samassa paikassa,[4] on substanssin kohdalla siis oltava tyhjää tilaa. Tyhjää eli ei-olemassaoloa taas ei voida ajatella, joten sitä ei ole. Siis: kaikki havainnot, jotka näyttävät tukevan oletusta erillisistä substansseista, ovat harhaa, aistein julmaa vedätystä vainen.
- Muutosta ei ole. Parmenideen mukaan muutos ja liike ovat sama asia: jos ei ole liikettä, ei voi olla muutostakaan missään mielekkäässä merkityksessä. Muutosvastaisuudelleen uskollisena Parmenides ei koskaan muuttanut, vaan asui koko ikänsä samassa asunnossa. Jos siis osoitetaan liike mahdottomaksi, tullaan samalla osoittaneeksi myös muutos mahdottomaksi. Jos siis liikettä olisi, ei olisi (tietenkään, torvi) mahdollista liikkua sellaisessa tilassa, jossa on tiellä muita substansseja, koska niiden läpi ei voi kulkea (paitsi jos on kummitus). Täten kaiken liikkeen on ollakseen ylipäänsä mahdollista tapahduttava tyhjässä tilassa eli ei-olevassa. Liike on siis harhaa; muutosta ei siis ole, on vain yksi ja jakamaton olemassaolo.[5] Ime sitä, Herakleitos.
- Koska substansseja ja muutosta ei ole, on oleva aina ollut eikä se ole koskaan muuttunut mihinkään. Jos se ei olisi aina ollut, sen on pitänyt syntyä joko jostain muusta tai tyhjästä. Jos se on syntynyt jostain muusta, on kysyttävä, mistä se jokin muu on syntynyt. Ja kun olet viimein keksinyt siihen vastauksen, Parmenides on valmiina kysymään, mistä se jonkin muun synnyttänyt on syntynyt. Ja jos et vetäise hyväkästä turpaan, hän kysyy vielä senkin, mistä se jonkin muun synnyttänyt jonkin muun synnyttänyt jokin muu on syntynyt, ja jatkaa ikuisesti (koska se on olemassaolon luonne). Tässä vaiheessa saattaa vaikuttaa houkuttelevalta kääntyä pois tältä loputtoman rekursion turmiolliselta tieltä kohti toista mahdollista selitystä – sitä, että oleva on syntynyt tyhjästä. Mutta koska tyhjä on ei-mitään, sitä ei ole koskaan voinut edes olla. Jumaliste, olet umpikujassa! Sievästi Parmenideen katiskassa. Kukapa olisi arvannut?
Näin on siis aukottomasti todistettu, että liikettä, muutosta, tuota kuvaa artikkelin ylälaidassa tai sinua ei ole itsenäisenä olemassa. Loppu.
Hei! Ei tämä nyt tällä ole selvä![muokkaa]
Miten sitten havaitsemme liikettä ja voimme ajatella muutosta, jos kerran sitä ei voida ajatella, mitä ei ole? Yksinkertaista: kun ”havaitsemme” muutosta, esim. sinun liikkeesi lähestyessäsi filosofia uhkaavasti ja erittäin pottuuntunut ilme kasvoillasi, olemme väärässä. Itse asiassa silloin emme ajattele mitään, koska ei-olevaa ei voi ajatella. Samoin käy ”havaitessamme” erillisiä substansseja, esim. kiven, jonka nakkaat karjahtaen kohti filosofia. Täten Parmenides osoitti, että järki on tiedon ainoa lähde ja että todellisuutta on mahdotonta havaita. Platon sai tästä erinäisiä vekkuli-idiksiä.
Miten on sitten mahdollista, että havaitsemme ei-todellista, ts. ei-mitään, jos sellaista ei kerran ole? Miten Iho umpeen nyt! Tämä artikkeli loppuu nyt.
Katso myös[muokkaa]
Viitteet[muokkaa]
- ↑ Siinä missä sittemmin naispuoliset kirjailijat valitsivat itselleen miehisiä kirjailunimiä tullakseen otetuiksi vakavasti, antiikissa filosofit saattoivat esitellä näkemyksiään tekstaripalstoilla jumalattaren suulla samasta syystä.
- ↑ Monismia voisi suomen kielen näkökulmasta luulla jonkinlaiseksi pluralismiksi, mutta se tarkoittaa nyt kuitenkin yhtenäisyys- tai ykseysoppia. Vrt. monopoli = 1. hiihtojalkineiden kaupunki 2. maailman tylsin lautapeli
- ↑ Substanssilla tarkoitetaan ja ei tarkoiteta tässä sellaisia spesifisiä aineita, kuten vettä, hammastahnaa, kromia, vaikkua tai mönjää. Substanssia käytetään tässä merkitsemään itsenäistä oliota, jolla on jonkinlainen pysyvä luonne ja joka on erillinen muista substansseista. Tämä on tylsää, mutta ei me tätä olla itse keksitty, että ihan turha valittaa. Ilmaiseksi tätä luet.
- ↑ Leukippos esitti vastalauseena tunnetun ”kaks mummoo meni mustikkaan” -argumentin. Se ei kuitenkaan ole mikään argumentti, vaan vitsi ja sitä paitsi surkea sellainen. Vaikka kaksi mummoa menisivät mustikkaan, eivät he voisi olla täsmälleen samassa pisteessä samaan aikaan.
- ↑ Tästä syystä Parmenides ei ole elealaisen koulukunnan perustaja. Mitään ei voida perustaa eikä lakkauttaa.
|
Filosofisia haihattelijoita |
|---|---|
|
Herakleitos - Parmenides - Sokrates - Platon - Aristoteles - Kungfutse - Goazi - Augustinus - Tuomas Akvinolainen - René Descartes - Arnold Geulincx - Gottfried Leibniz - John Locke - George Berkeley - David Hume - Voltaire - Jean-Jacques Rousseau - Immanuel Kant - G. W. F. Hegel - Arthur Schopenhauer - Karl Marx - Søren Kierkegaard - John Stuart Mill - Friedrich Nietzsche - Ludwig Wittgenstein - Martin Heidegger - Theodor Adorno - Louis Althusser - Jacques Derrida - Michel Foucault - Paul Feyerabend |