M.A. Numminen

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ennen kuin Linda ymmärsikään, mistä on kysymys,
riehunta porraskäytävästä hiljeni kokonaan.
Kylkeä käänsi neitokainen, kuului vain henkäys.
Peittojen alla soinnahteli vinku ja puhina.
Vaan kului tuskin hetkeäkään, kun kuului rysähdys.
Paukkina alkoi käytävässä suurella räiskeellä.
Alhaalta kaikui totisesti valtava jytkähdys.
Sen jälkeen varmaan portaikossa ammuttiin tykillä.

Linda, herää hei! Joku reuhaa yöllä hississä!

~M.A. Nummisen laululyriikkaa

M.A. Numminen voitti Suomen seksikkäin mies -palkinnon 60-luvulla neljänä vuonna peräkkäin. Kilpailu ei ollut kovaa.

M.A. Nummisen alkuräjähdys on hämärän peitossa. Varmaa vain on se, että hän on Martti Servon kaksoisveli. Martti on oikeastaan vain huomattavasti M.A. Nummista nuorempi. M.A. Nummisen perheeseen kuului myös isoveli Tarmo Manni.

Veljesten ulkonäkö on hämmästyttävän yhdenmukainen, kuten kuva asian osoittaa.

M.A. Numminen vietti lapsuutensa Somerolla Unto Monosen tangokoulussa. Siellä hän tutustui ensimmäisen kerran kaksikomponenttiseen Rauli Plastic Padding Somerjokeen ja ystävykset kaverustuivat oitis. M.A. Nummisen nuorempi kaksoisveli syntyi vasta näihin aikoihin, koska syntyminen tapahtui pienoisella viiveellä. M.A. Numminen on veljeksistä ainoa, joka säästyi viinan kiroilta ja ennenaikaiselta kuolemalta, paitsi Tarmo Manni, joka eli vanhemmaksi.

CMX:n Janne Halmkrona on M. A. Nummisen klooni vailla muuta kuin geneettistä yhteyttä veljessarjaan.

Uran lapsuus ja myöhemmät vaiheet[muokkaa]

M.A. Numminen on esiintynyt kuulumattomia kertoja radiovastaanottimissa. Erityisesti öisin hän kertoo iltasatuja aikuisille Juha Laitilan kanssa. Numminen on esittänyt määritelmiä tilan määrittelemisestä tyyliin:

”Asuntojen olemassaoloa lisää se, että niihin rakennetaan seinät sekä kaiverretaan ikkunat. Toisaalta tilantarve häviää, ellei seiniä rakenneta. Näin ollen tilaa on käytössä lähes rajattomasti”

~Radion Yleisohjelma, yömyöhä joskus 1980-luvun loppupuolella

M.A. Numminen on esiintynyt myös lapsitähtenä päiväkodeissa ja television lastenohjelmissa. Tällöin hän on hyvin puhutteleva ja vakava persoona. Päällimmäisenä kysymyksenä tällöin on aina se, kuinka saisin rikki kookospähkinän?.

Uran alku Talvisodassa[muokkaa]

M.A. Numminen otti osaa Suomen Talvisotaan 1939-1940. Tältä ajalta on peräisin hänen usein kiihkoisänmaalliset kannanottonsa, joita maltilliset kansalaispiirit sekä valtiollinen Yleisradio ovat joutuneet sensuroimaan. Jäähypenkille istutettu Numminen keskittyikin tämän jälkeen vuosiksi laatimaan pelkästään hevosenhoito-ohjeita.

Äänen vakuuttaminen[muokkaa]

Kerrotaan M.A. Nummisen soittaneen uransa alkupuoliskolla vakuutusyhtiöön ottaakseen vakuutuksen äänelleen, tärkeimmälle työkalulleen. Vakuutusyhtiöstä kuitenkin kerrottiin valitellen, että vakuutus olisi pitänyt ottaa ennen onnettomuutta.

Martti Servo jatkaa M.A. Nummisen elämäntyötä[muokkaa]

Uutiskommentti jossa on tunnelma

Nummisen työn jatkajaksi on lupautunut hänen kaksoisveljensä Martti Servo.

Ajan lopulta jätettyä Nummisesta tulee Yardbird Temple (San Francisco, CA) julistamaan hänet Hikipedian suojeluspyhimykseksi.

Katso myös[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]

Shemale.jpg Tämä henkilöä käsittelevä artikkeli kaipaa tukevampaa ruokavaliota.
Voit auttaa Hikipediaa syöttämällä artikkelin henkilölle lisäkiloja.