Käyttäjä:MasterBlaster/Tarinaprojekti

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tarina 1, osa 1[muokkaa]

Ostin eilen margariinia. Se oli pilaantunutta. Tämä ei kuitenkaan haitannut, sillä margariinille suunnittelemani käyttötarkoitus oli aivan toinen. Aion syöttää sen kissalleni.

En kuitenkaan löytänyt otusta mistään. Olin täysin varma siitä, että naapurin satanistinulikat olivat uhranneet Herra Pörrön pimeyden voimille. Katsoessani ikkunasta, näinkin niiden riivattujen mananneen esiin perverssin elävän kuolleen. Sieppasin ensimmäisen käteen osuneen esineen, ja ryntäsin pihalle. "AADFSKJGHFSKHGF, saatanan nulikat, mitä olette tehneet Herra Pörrölle!", huusin. Samalla luurangoksi paljastunut olento tarttui minua olasta. Humautin sitä sisältä kaappaamallani astalolla, joka paljastui Johanna Tukiaisen singleksi. Epäpyhä esine ei kuitenkaan vahingoittanut luurankoa, vaan päinvastoin. 'Ooh! Olisiko LISÄÄ näitä?!?!' luuranko kysyi korjaten rusettiaan. 'Ehkä Leevi&theLeavingsin levy olisi sittenkin ollut parempi valinta', tuumasin, ja kiskaisin luurangon rusetista kumoon. Samassa tajusin tämän valtavaksi erehdykseksi, sillä maahan tempaamani luuranko ryhtyi hipelöimään reisiäni hirnuen. 'Piiiiikkkkariiit!!!!!' otus huusi kuolaten, silinteri afrokampaukselta pudoten. En jäänyt miettimään, miten luuranko voi kuolata, vaan mäjäytin mokomaa luonnon vääristymää päin poskiluuta. Maassa makaavaa pervoluurankoa kurittaessani joukko muita epäkuolleita kerääntyi vaivihkaa ympärillemme. Perverssi yhä vasemmassa jalassani, potkaisin kahta lähintä tulokasta. Onnekseni näillä tulokkailla oli enemmän lihaa luiden ympärillä, eivätkä potkuni kaikuneet kuuroille luille. "Älä, tuo sattuu", huusivat selvästi hätääntyneet epäkuolleet. Nyt yksi, ilmeisesti älykkäin yksilö, viilsi juuri manaajiensa kurkut auki kohottamallaan miekalla, juoden valuvaa eliksiiriä ahnaasti. Nähtävästi satanistit olivat jättäneet väliin muutamia osia henkiinherätysrituaalista. "MJOTÄÄÄH! PIRUN AMATÖÖRIT!!111", karjaisin ja rupesin kutsumaan omia demonipalvelijoitani avuksi.

"'Hahaa, pojat! Ei ollakaan sidottuja NÄIHIN!!!'", elävä kuollut huusi. Silloin lauma sarvipäisiä pikkupiruja syöksyi kirkuen epäkuolleiden kimppuun, ja alkoi raastaa niiden piakkoin mädäntyvää lihaa hampaillaan. Zombiet naulitsivat pian silmänsä Tukiais-demonille pyhitettyyn esineeseen. "AAAH!!! Tämä on Tukiaisen tekosia!", ulvoi epäkuolleiden lauma ja nelisti karkuun pikkupirujen jahdatessa heitä iloisesti. Manaajien kurkkuja vastikään käsitellyt yksilö kuitenkin sieppasi Tukiaisen levyn käteensä, ja yksi elävä kuollut nappasi kirjan, ja alkoi lukea uutta manausloitsua. 'Oya oya! kaverit eivät hoksanneetkaan tuota nättiä tyttöä tuolla!' perverssi kummajainen huusi. Perverssi kummajainen osoitti kahden epäkuolleen yhdessä kutsumaa Tuksu-demonia.

Sieppasin taskustani maagisen amuletin, ja huitaistuani sillä lähimmän zombin kumoon, lausuin nopeasti loitsusanat. Taivas avautui ja täyttyi ujeltavista Jaloista Harhamista, ja niiden aikaansaama valosade murskasi täysin epäkuolleiden ja pikkupirujen rivisotilaat. Minä (nuorekas, houkutteleva naishenkilö) ajattelin päättää päiviltä perverssin, joten aloin etsiä sitä. Itsepetokseni ei kuitenkaan kantanut niin pitkälle kuin oli tarkoitus, selluliitistä hyllyvät reiteni pettivät altani ja upotin naamani kolmatta kaksoileukaa myöten mutaiseen nurmikkoon. Sillä välin viimeiset pikkupirut pakenivat nurmikkoon avautuneen, huterannäköisen kellarinluukun kautta takaisin Helvettiin, ja hetken kuluttua huomasin olevani yksin, ellei mukaan laskettu hajanaisia epäkuolleen jäänteitä. Hautasin Herra Pörrön häväistyt jäänteet, ja palasin takaisin sisälle katsomaan televisiota.