Hikinews:Talvisodan päättymisestä 70 vuotta - onko talvisota-kortti vaarassa?
Tämä sivu on osa Hikinews-palvelua. |
13. maaliskuuta 2010
KOLLAA KESTÄÄ, Suomi - Suomen talvisodan päättyminen juhlii tänään 70-vuotissyntymäpäiväänsä. Talvisodan vanhetessa huolestuttavan nopeasti Suomessa ollaankin nyt huolissaan talvisota-kortin mahdollisesta inflaatiosta.
”Miten me voimme käydä enää yhtäkään poliittista keskustelua, jos talvisota-korttia ei joko löydy pelistä tai sen arvo ei enää vastaa valttia?” Eero Heinäluoma (sd.) pohtii. ”Mielestäni ainut ratkaisu kortin arvon nostamiseksi olisi sotasyyllisten kunnian palauttaminen, jolloin jatkosota-kortin arvo nousisi ja voisimme hivuttaa myös talvisota-kortin arvoa ylöspäin. Näin talvisota-kortin valttiarvo saisi ainakin jatkoaikaa ja voisimme yhä vetää sen pöydälle kun tiukka paikka tulee.”
Heinäluoma ehdottaa että valtiojohto toteaisi vuosien 1945-1946 sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä tapahtuneet vääryydet ja anteeksipyytelijöiden ammattilainen – pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) – voisi ihan hyvin pyytää anteeksi ja pahoitella sattunutta. Heinäluoman mukaan tämän lisäksi sotasyyllisyysoikeudenkäynti tulisi käydä nyt uudestaan ihan korkeimmassa oikeudessa kun Neuvostoliitto ei enää pääse mukaan hämmentämään. HikiNewsin tekemän gallupin mukaan samasta syystä suuri osa Suomen kansalaisista kannattaisi myös itse sotien uusimista.
Pääministeri Vanhanen ja presidentti Tarja Halonen eivät kuitenkaan lämpene Heinäluoman idealle.
”Ei sen kortin arvo mihinkään ole kadonnut, eikä katoa vielä pitkään aikaa. Vielä sillä voidaan pelata monet pelit ilman ongelmaa”, presidentti Halonen rauhoittelee. ”Odottakaa vain mitä tahansa seuraavia vaaleja niin talvisota-kortti nostetaan pöydälle monta kertaa jo alkumetreillä tai seuratkaa vaikka suomalaisia keskustelufoorumeita asiasta kuin asiasta, kyllä talvisota-kortti on yhtä kovassa käytössä kuin aina ennenkin.”
”Niin ja ihan sama mitä sotasyyllisten kunnian palauttamisen kanssa tehdään, koska talvisota-kortin arvo ei ole koskaan ollut siihen suoraan verrannollinen. Kansakunta kyllä taipuu sen kortin mahdin alla, oli sotasyyllisillä juridinen kunnia tai ei”, Vanhanen komppaa. Kysyttäessä Vanhanen ei kuitenkaan suostu kommentoimaan, olisiko hänen ihan ensimmäiseksi pohdittava oman kunniansa tilaa ja omia mahdollisuuksiaan saada se palautetuksi.
Jo 70-vuoden ajan talvisota-kortti on ollut kansallisesti tärkein elementti kaikessa poliittisessa ja kansallisessa keskustelussa aiheesta riippumatta. Se on yleensä pelattu yhdessä perussuomalaisten suosiman sotaveteraanit-kortin kanssa ja sen avulla on onnistuttu saavuttamaan voitto puolelleen missä tahansa teemapelissä. Poliittisista puolueista ainoastaan Vihreät ja Vasemmistoliitto eivät ole ymmärtäneet hyödyntää kortin arvoa. Vihreiden tulevat sukupolvet -kortti ja vasemmistoliiton työväki-kortti ovat turhaan pyrkineet pääsemään talvisota-kortin tasolle ylivoimaisina mahtikortteina.
Katso myös[muokkaa]
Lähteet[muokkaa]
- "Talvisodan päättymisestä 70 vuotta". Helsingin sanomat, 13. maaliskuuta, 2010
- Matti Maunu, Mari Igarashi "Heinäluoma: Sotasyyllisten kunnia palautettava myös virallisesti". MTV3, 13. maaliskuuta, 2010
- "Vanhanen ja Halonen sotasyyllisistä: Kunnianpalautusta ei tarvita". Iltalehti, 13. maaliskuuta, 2010