Hikiaineisto:Hikipedian sota
| Hikipedian sota | |
|---|---|
 Panssarit Turun kaduilla. | |
| Sota alkoi: Ei tiedossa | |
| Sota loppui: Ei tiedossa | |
| Paikka: Suomen Turku | |
| Tulos: Vaikea sanoa | |
| Sodan vaikutukset: Turku oli jonkun aikaa silkkaa tulimerta ja mäiskettä. | |
| Taistelevat osapuolet | |
| Viimeisen johtajan liitto | Idan & The Teinipeelot |
Hikipedian sota oli itse asiassa vain yksi hyvin sekava ajanjakso Hikipedian historiassa. Sitä on kutsuttu sodaksi vain, koska siinä teurastettiin niin paljon ihmisiä ja lähes kaikki hyökkäilivät jonnekin. Ajanjakso oli niin sekava, ettei kukaan edes osaa varmasti sanoa, milloin sotaa käytiin. Varmaa on se, että joku onneton oli keksinyt järjestää Hikipedian käyttäjien kokouksen Turussa ja kaikki hikipedistit olivat kertyneet tuohon kyseiseen pikku kaupunkiin.
Tilanne lähtee etenemään
Kaikki lähti liikkeelle, kun sienikauppias Traani joi kahvia ja söi amerikkalaisia suklaakeksejä linja-autoasemalla koleana syysaamuna. Paluumatkallaan läheisestä ruokakaupasta ollut B14 rymisteli vauhdikkaasti alamäkeen, ja pian hän jo lensi pyörällään nurin koluten suoraan päin aseman ovea. Näkyä olisi voinut pitää koomisena, mutta ärjyvässä hikipedistissä pyörän runko kaulansa ympärille takertuneena ei ole mitään nauramista. Traani säntäsi ovesta ulos katsomaan, oliko beelle käynyt pahasti. Kahvikuppi sattui lennähtämään hänen kädestään, ja kuumaa nestettä lennähti suoraan B14:n silmään. Tästä nousikin heti semmoinen rähäkkä, että bussikuskitkin juoksivat ulos asemalta tilannetta rauhoittelemaan. Tilanteen rauhoitteleminen onnistui yhtä hyvin kuin veden piteleminen käsissään, ja pian B14 ja Traani jo juoksivat, ensiksi mainittu jälkimmäistä takaa-ajaen, linja-autoasemalta pois päin. Matkallaan nämä kaksi törmäsivät tien varressa posetiivia vinguttaneeseen Luomaan. Hän ilmeisesti aikoi maksaa posetiivin soittamisesta ja Mauri Antero Nummisen tavalla narisemisesta saaduilla rahoilla matkansa takaisin kotiin Kuopioon. Koko mölisevä konkkaronkka lensi nurin. Tässä ikävässä välikohtauksessa posetiivin veivi lävisti Traanin maksan. Luoma ja B14 hortoilivat aikansa pölmistyneinä ja tietämättä, mitä tilanteelle tekisivät. Pahimmasta shokista selvittyään he nostivat yhteistuumin tajuttoman Traanin harteilleen ja kantoivat ruumiin parin korttelin päässä sijainneessa Aurajoessa kytkettynä olleeseen kanoottiin, katkoivat ketjut Luoman linkkuveitsessä olleella viilalla ja työnsivät kanootin lipumaan joen alajuoksua kohti.
Tilanne kiristyy
Juuri kun tilanne alkoi näyttää rauhoittuneelta ja pyörän runkokin oli lopulta saatu väänneltyä pois B14:n kaulan ympäriltä, sattui paikalle lauma yläasteikäisiä peeloja, jotka olivat saapuneet huomenna pidettävään hikipedistikokoukseen ilmaisten pullakahvien toivossa. Peelot huomasivat kokeneet hikipeedikot ja alkoivat nauraa näille. Luoma otti tästä kovasti nokkiinsa ja syöksyi kiljuen ipanoita kohti. Nämä joutuivat paniikkiin ja säntäilivät sinne tänne huutaen "kahen kilon siika, kahen kilon siika!" ja "jumalauta mikä mötkö!". Luoma yritti vaientaa huutelut laulamalla vielä kovempaa erinäisiä populaarejen ja vähemmän populaarejen kappaleiden kertosäkeitä. Eksyneenä puistotietä pitkin kävellyt Meteori sattui kuulemaan pätkiä "Mitä kuuluu Marja-Leena" -kappaleesta ja säntäsi paikalle katsomaan. Häneen törmäsi kaksi tai kolme, ei siinä hötäkässä ehtinyt laskea, mölisevää peeloa, ja nämä kaikki lensivät ympäriinsä. Yksi peelo lensi jokeen ja luultavasti hukkui sinne. Hän kun oli omistanut elämänsä kaikkien salkkareiden repliikeiden ulkoa harjoittelemiselle, ei niinkään uimisen opettelemiselle. Luoma juoksi yhä kauemmas ja B14 kompuroi joen piennarta pitkin yhä hieman pökkyrässä, eikä vieläkään ollut hoksannut irrottaa kättään pyörän rungon palasista. Meteori oli maahan osuessaan kolauttanut päänsä, ja multaa suustaan sylkien hän pomppasi maasta ylös ja huusi: "Tämä on sotaa!" Taivaan kivi palavainen lähti silmät kiiluen nilkuttamaan kohti lähintä asekauppaa.
Tilanne kiristyy vielä entisestään
B14 sai lopulta noustua joen pientareelta ja pyyhki kuraa lahkeistaan, kun paikalle sattui Idan. Hän oli jo heti aamusta vetänyt itselleen kovat änkyräkännit piippuun. Idan huomasi Been ja huusi "MJÖTÄÄÄÄÄH?!" kuten tapoihinsa kuului. Idan rupesi huutelemaan mielikuvituksettomia solvauksia ärsyttääkseen B14:ää. Tämä ei kuitenkaan ehtinyt kuin mulkoilla Idania vihaisesti ja vastata kummallisella japaninkielisellä iskulauseella, kun Meteori palasi yhä pahasti nilkuttaen asekaupasta mukanaan haulikko, jolla hän jysäytteli sinne tänne. Hän ampui haulien ryöpyn kohti B14:ää ja Idania, jotka ehtivät loikata alta pois. Meteori latasi jo asettaan uutta laukausta varten, mutta kompastui omaan jalkaansa ja vierähti kömpelön näköisesti jokeen. Idan syöksähti ottamaan aseen pois Meteorilta.
Idan piteli asetta kädessään ja tunsi huikean vallan tunteen. Ase kiilteli kuin olisi halunnut Idanin ampuvan, ampuvan ja tappavan. Sen kummemmin pohtimatta Idan jymäytti patruunallisen kohti B14:ää. Huonon tähtäyksen johdosta haulit ottivat kuitenkin lievästi väärän suunnan, upoten sitten läheisen puun runkoon. Idan ei tästä välittänyt, vaan lähti pomppimaan aseen kanssa samaa reittiä kun mitä Luomakin oli juossut kiljuvan peelolauman perässä. Idan ammuskeli minne sattuu ja huuteli salkkarisitaatteja raikuvalla äänellä. Meteori oli saanut selvitettyä päänsä ja nousi nyt joesta aivan yhtä pöllämystyneenä kuin kaikki muutkin joesta nousseet sinä päivänä.
Viimeisen johtajan liitto
Koska jokaisessa sodassa pitää solmia hienon kuuloinen liitto, solmittiin sellainen myös Hikipedian sodassa. Tämä kyseinen liitto solmittiin Turun keskustassa sijainneessa Winstonin nimiin vuokratussa kämpässä, jossa hän oli majoittanut muutamaa käyttäjätoveriaan. Kun B14 ja Meteori olivat saapuneet paikalle kertomaan, mitä Aurajoen varrella oli tapahtunut, järjestettiin nopeasti hätäkokous. Hätäkokouksessa kaikille jaettiin (yllätys yllätys) aseet ja päätettiin liittoutua. Tähän liittoon kuuluivat ainakin nämä käyttäjät:
- Viimeinen johtaja
- B14, joka tosin aluksi vastusti liittoa ankarasti
- Winston
- Meteori
- Pesunöyhtä
- Ikkan
- Sankaritar
Liittoon aiottiin pyytää vielä mukaan kaikki Napoleonin kotitalossa majaa pitäneet. Winston soittikin Napoleonille. Tämä tuli pian paikalle taloonsa majoittuneiden käyttäjien kanssa, joten liittoon liittyivät vielä seuraavat henkilöt:
- Napoleon
- Hjassan
- NPOV
- Taskar
- Alez
- Black Eagle
Liittoutumisen jälkeen kokouksessa päätettiin lähettää liikkeelle Alezin johtamat iskujoukot. Suurin osa käyttäjistä jäi vielä Winstonin taloon, jota päätettiin pitää tukikohtana. Alezin mukana hyökkäykseen lähti vain Taskar.
Podaxin Linnake
Idan oli aseineen tuntenut itsensä ihan oikeaksi euroopanvalloittajaführeriksi. Niinpä hän oli ase kädessään huudellut natsitervehdyksiä kaikille vastaantulijoille ja ampunutkin heistä joitakuita. Osan vastaantulijoista hän oli jopa saanut puhuttua puolelleen. Lopulta Idan oli tavoittanut myös Luoman takaa-ajaman peelolauman, jotka tämä hurmasi puolelleen osaamalla ulkoa viimeisimmän salkkarijakson kaikki repliikit. Aivopestyn peelolauman kanssa tämä oli ryhtynyt rakentamaan komeaa linnaketta, jonka oli päättänyt ristiä Podaxin Linnakkeeksi. Linnake saatiin valmiiksi puolessa tunnissa.
Tilanne ei etene suuntaan eikä toiseen
Käyttäjät Taskar ja Alez tekivät hidasta matkaa Podaxin Linnakketta kohti. He olivat harhailleet ympäri Turkua kokonaisen päivän löytämättä muuta kuin nakkikioskin, jossa he olivat saaneet syödäkseen. He olivat ostaneet matkamuistomyymälästä Turun kartan, josta he olivat etsineet sopivaa paikkaa, minne Idan olisi mahdollisesti voinut mennä.
Tällä välin Idan oli jo ehtinyt kyllästyä odottamaan. Hän oli syönyt perunamuussia isoäidin reseptin mukaan ja jälkiruoaksi pesäpallomailasoppa, pelannut korttia, käynyt IRC-galleriassa katsomassa tyttöystäväkanditaattiensa kuvia, kaivanut nenäänsä ja piirrellyt hakaristejä linnan seinille. Hyökkäystä ei vain näkynyt, vaikka Viimeisen johtajan liiton päämajasta oli tullut uhkaus jo seitsemän tuntia ja kahdeksantoista minuuttia sitten. Puutarhatarvikeliikkeestä ostettuihin haravoihinsa, joita oli tarkoitus käyttää aseina, nojailevat yläastelaispeelot olivat nukahtaneet jo ajat sitten.
Lopulta, kahden tunnin päästä, Alez ja Taskar selvisivät Podaxin Linnakkeelle. Alez huokui semmoista huomaamattomuutta ja mitäänsanomattomuutta, että vartiossa olleet peelot huomasivat heidät vasta viime hetkellä. Heitä varten oli jo valmistettu yllätys: tynnyrillinen tulikuumaa vaapukkamehua, joka oli tarkoitus kaataa heidän niskaansa. Mehu oli kuitenkin jo ehtinyt jäähtyä hyökkäystä odotellessa, ja suurin osa siitä oli juotu, joten kaikki olivat aika neuvottomia – paitsi Idan. Kun Taskar ja Alez asettivat tikapuut linnakkeen seinäkettä vasten ja lähtivät kiipeämään ylöspäin valmiina ampumaan, komensi Idan joukkonsa puolustautumaan. Vaapukkamehut olivat tehneet tehtävänsä; Idanin käskystä peelot laskivat housunsa ja virtsasivat suoraan Alezin ja Taskarin naamalle. He putosivat suoraan vallihautaan, jossa he saivat itsensä pestyä ja loikkasivat sitten nopeasti pois haudasta ja juoksivat pimeään yöhön. Idan joukkoineen nauroi makeasti ja kääri voiton sätkiä. Tilanne oli 1–0 Idanin hyväksi.
Napoleon Suuri
Yöllä Alez ja Taskar saapuivat hirvittävällä kolinalla sisään Viimeisen johtajan liiton päämajaan, jossa muut pelasivat shakkia ja osa katsoi televisiota. Kumpikin käyttäjä oli aivan ryvettyneen näköinen. Alez kertoi lyhyesti ja tylsästi hyökkäyksen epäonnistumisesta ja paineli sitten voipuneena nukkumaan. Taskar oli nukahtanut jo ovelle. Liittolaiset alkoivat miettiä seuraavaa sotasuunnitelmaansa. Päätettiin lähettää asialle maankuulu käyttäjä Napoleon, kaikkien kunnioittama ja ehdottomasti maailman kovin jätkä. Napoleonille yritettiin tarjota mukaan apujoukkoja, mutta hän ei suostunut ottamaan "ketään pyörimään jalkoihinsa". Tämän hyökkäyksen hän halusi hoitaa omin käsin. Napoleon selitti vielä kaikille hyökkäyssuunnitelmansa, joka oli niin monimutkainen ja sivistyssanoja pursuileva, että muut tyytyivät vain nyökkäilemään. Napoleon kiillotti vielä kenkänsä maassa maanneeseen Taskariin ja sitten lähti ovi paukkuen ja suoraselkäisenä matkaan.
Napoleon piti muihin tiukasti yhteyttä radiopuhelimen välityksellä. Hän selitti matkansa jokaisen vaiheen, senkin kun hän istahti puiston penkille sitomaan kengännauhojaan, yksityiskohtaisesti ja tarkasti. Kello yksi yöllä hän saapui muutaman sadan metrin päähän linnakkeesta. Sieltä hän lyhyesti ilmoitti päämajaan mitä oli tekemässä, kaivoi repustaan pizzalähetin puvun, puki sen päälleen ja lähti sitten hiippailemaan linnaketta kohti. Päästyään ovelle hän koputti siihen neljästi ja odotteli sitten aikansa. Kohta ovelle tuli väsyneen näköinen nuori mies jakoavain kädessään ja sanoi: "MJÖTÄÄÄH?! Ei me mitään pizzalähettiä olla tilattu." Napoleon suihkautti pippurisumutetta tämän silmiin ja käveli sitten koppavasti sisälle. Hän käveli pimeässä eteisessä kuin haamu. Aikansa oven suussa kipujaan vaikeroinut peelo hoippuroi sokkona eteiseen ja huusi raikuvalla äänellä, että linnakkeeseen oli päässyt tunkeilija. Tämä kuuluikin Napoleonin taktiikkaan. Nyt hän voisi peitota kaikki teinit kerralla. Voi kuinka häntä päämajassa ylistettäisiinkään.
Eteiseen alkoi sännätä porukkaa haravoita ja talikoita käsissään. Idankin raahusti yläkerrasta ase kädessään. Napoleon ei edes vaivautunut vetämään asetta esiin. Hän aikoi käydä tyhmien teinien kimppuun psykologisesti. "Ennen kuin käymme taistelemaan verissäpäin...", hän sanoi ja jatkoi: "...aion pitää pienen puheen." Ja niin sanottuaan hän alkoi pajattaa. Hän puhui niin, että osa peeloista lensi nurin sivistyssanojen paljoudesta. Kaikki tuijottivat äimistyneinä, melkein shokissa, kun Napoleon puhui menemään. Ajan kulku unohtui, mutta saamiemme tietojen mukaan puhe kesti noin viisi tuntia. Napoleon puhui ja puhui. Hän puhui niin, että jos hän olisi puhunut enemmän ja vaikeammin, hän ei olisi enää voinut tehdä niin, koska sen enemmän ja vaikeammin ei voi puhua. Yhtäkkiä, kesken puheen, Napoleon veti aseen esiin ja peelotkin havahtuivat. Portaiden ylätasolle jämähtänyt Idan huusi: "Pesäpallomaila persuksiin, MJÖTÄÄÄÄH?!"
Podaxin Linnaakkeessa kävi sinä aamuna semmoinen mäiske, että linnakkeen lähelle sattuneella henkilöllä olisivat korvat piipanneet koko seuraavan päivän. Mäiskeen keskellä Napoleon huomasi, että häneltä oli haljennut hius. Hän juoksi karjuen pihalle ja jätti hölmistyneen peelolauman linnakkeeseen tollottamaan kummissaan valkenevaan aamuun.
Napoleon saapui Vjl:n päämajalle aamulla ja kertoi vielä hereillä olleille Sankarittarelle ja B14:lle, että hänelle oli tullut vakavia teknisiä ongelmia ja hänen oli pitänyt jättää hyökkäys kesken.
Vastahyökkäys
Seuraavana aamuna kello kuusi Meteori oli herännyt Viimeisen johtajan liiton päämajassa ja keitteli kahvia itselleen, kun puhelin pärähti soimaan. Meteori vastasi puhelimeen ja sai vastauksen kahdeksanvuotiaasta asti jatkuneen tupakanpolton takia rohisevalla äänellä puhuvalta teinipojalta, joka kertoi, että Idanin teinipeeloarmeija tekee yllätyshyökkäyksen Vjl:n päämajaan. "No mutta mikäs yllätyshyökkäys se on, kun te kerrotte siitä jo etukäteen?" Meteori kysyi. "Niin, tosiaan..." ääni vastasi ja jatkoi kohta: "No me hyökätään sinne kohta kumminkin. Vedä kuule ite etukäteen, hint..." Puhelu katkesi, eikä Meteori koskaan saanut tietää, miten peelon virke olisi jatkunut. Meteori lähti varoittamaan vielä nukkuvia liittolaisia hyökkäyksestä ja potki lattialla olleita kipsin paloja pois edestään. Vjl:läiset olivat viime yönä rakentaneet kipsistä käyttäjä:Peelon patsasta. Siitä oli vielä pää tekemättä. Kun Meteori oli saanut liittolaiset heräteltyä ja nämä olivat valmistautuneet puolustamaan itseään hyökkäykseltä, kuului ovelta koputusta. Winston avasi oven ja toiset osoittivat aseillaan ovelle valmistuen pahimpaan. Ovesta tuli sisään kurainen Luoma.
Luoma kertoi kuuhkailleensa Podaxin Linnakkeen tienoilla. Siellä hän oli vakoillut tapahtumia. Hän oli muun muassa saanut selville sen, että siellä tehdään kunniaa Hitlerille, kuunnellaan amispoppia, vedellään viattomia ihmisiä hiuksista, huudellaan ohi kulkeville vanhuksille rivouksia ja tehdään niin jumalattoman huonoa räppiä, että semmoisen tekijät saisi hirttää korkealle ja komeasti. "Tuohan on törkeää! Tuollaiselle on tultava loppu!" totesivat liittolaiset yhteen ääneen. Luoman piti vielä allekirjoittaa muodollinen anomus ja antaa se Hjassanille. Nyt Luomakin oli siis virallisesti liiton jäsen. Luoman järkyttävät kertomukset pumppasivat liittolaisiin niin tuikeaa taistelutahtoa, että sen muodostamasta vallista ei olisi varmasti päässyt läpi edes vimmastunut hirvilauma.
Kahdeksan aikaan Vjl:n päämajassa alkoi tapahtua. Idan ilmoitti tekstiviestillä olevansa noin sadan metrin päässä päämajasta. Hän kertoi myös olevana valmis lähettämään joukot hyökkäykseen milloin tahansa. Ennen kuin kukaan ehti sanoa juuta saati jaata, paiskasi Hjassan Meteorin aamukahvit ikkunasta ulos, ilmeisesti jonakin kummallisena tapana ilmaista heidän olevan valmiita taistelemaan.
Idan komensi joukkonsa hyökkäämään, ja he tottelivat mestariaan sokeasti. He vyöryivät vuokra-asunnon ovesta läpi, ja siellä otti hetkessä vallan täydellinen kaaos. Hjassan nakkeli teinejä sinne tänne melko machomaisen näköisesti ja holtittomasti. Aina silloin tällöin hänen käsiinsä osui joku liittolainenkin. Esimerkiksi Meteori singottiin samaan paikkaan aamukahviensa kanssa, Winston sai aimo tällin otsaansa ja Napoleonin N-hatusta ratkesi sauma, jolloin hänen piti mennä makuuhuoneeseen paikkaamaan sitä. Sankaritarkin hyppeli sinne tänne, eikä hänestä ottanut selvää, kenen puolella hän oikein oli. Kun tilanne oli karannut täysin hallinnasta, rupesi Luoma laulamaan semmoisella äänellä, että kaikki joutuivat täyden paniikin valtaan. Idan syöksyi sisälle vettä hörpättyään vaihtelevalla menestyksellä toiminut haulikko kädessään ja räiskäytti semmoisen laukauksen, että ihmisten tärykalvot olivat haljeta (jos ne siis vielä Luoman laulamisen jälkeen jollakulla pelasivat). NPOV oli kammennut television käsiinsä ja heitti sen nyt täydellä voimalla Idania päin. Idan ehti loikata alta pois ja televisio osui räjähtäen oven karmiin. Liekit levisivät sinne tänne, ja suurin osa väestä konttasi tulimeressä ovea kohti. Luomankin laulu katkesi lopulta ja tämä lähti yskien muiden perään. Kun hän oli jo pääsemässä ovelle, hän törmäsi johonkin valkoiseen, joka horjahti nurin. Tielle kaatunut palava Peelon patsas esti ihmisiä pakenemasta. Hjassan alkoi kovakouraisesti lappaa peeloja edestään ja rämpiä patsasta kohti. Ennen kuin Hjassan ehti patsaalle asti, lasautti NPOV sitä järeällä katkaistulla haulikollaan (hän kun ei ollut tyytynyt Winstonin jakamiin vaatimattomiin paukkurautoihin) ja roihuava patsas lennähti ilman halki suoraan peräseinään, kylväen vielä lisää kauhua lähistöllä yhä yöpukusillaan loikkineisiin Aleziin ja Taskariin. Hjassan oli vihoissaan NPOV:lle tämän vietyä häneltä kunnian heittää patsas ikkunasta pihalle, mutta ei kuitenkaan viitsinyt ryhtyä tekemään enää enempää tuhoa. Viimeisen johtajan liiton päämajasta kömpi ulos räjähtäneen näköistä sakkia, jotka yksi kerrallaan lähtivät pinkomaan kohti Podaxin Linnakkeen kaukana kajastavia valoja. Idanin perääntynyt armeija rynni eteenpäin luotikuuron saattelemana Viimeisen johtajan liiton rippeet perässään. Puissa nukkuneet viimeiset aamu-uniset harakat lähtivät hädissään räkättäen lentoon moisen möykkäsakin tullessa niiden unirauhaa häiritsemään. Taustalla paloi siluettina Viimeisen johtajan liiton päämaja.
Miten tämän nyt otsikoisi?
Sekavana laumana he juoksivat kohti Podaxin Linnaketta, jonne vartioon jääneet Taunuksen kaasuttimesta puhuneet vartijat huomasivat paukkurautojen pamausten saattelemien toveriensa jo hakkaavan linnakkeen porttia. Nopeasti toinen heistä, Pertti nimeltään, säntäsi avaamaan portin, ja sieltä saapuivat Idanin joukot. Kukaan ei oikein tiennyt, missä Idan itse oli, mutta nyt olisi tärkeintä puolustaa itse linnaketta ja sen joukkojen kunniaa. Viimeisen johtajan liiton jämät reuhtoivat portilla ja ammuskelivat sinne tänne. Kaikki oli vallannut villi taistelutahto. Sekavat aatemaailmat olivat hävinneet ja tilalle astunut silkka raivo. He ammuskelivat sinne tänne. Ainoat, joita testosteroni ei ollut huumannut, olivat Ikkan, Pesunöyhtä ja Sankaritar. Tähän oli syynä se, että he olivat naisia ja testosteroni on mies-, ei siis naishormoni. Tosin sitä kyllä erittyy naisillakin, mutta vain huomattavasti pienempinä määrinä. No niin. Ennen kuin kirjailijamme innostuu terveysvalistamaan teitä enempää, pitää tämä sekava kertomus saattaa takaisin olemattomille raiteilleen ja kertoa siitä, miten nuo naishahmot erkanivat karjuvasta ja kuolaavasta ukkojoukosta omia suunnitelmiaan tekemään.
Portti lennähti lähes räjähdysmäisesti auki ja Vjl:läiset poukkoilivat linnakkeen sisäpihalle. Heitä oli vastassa hirvittävä haravasade. Haravoja kimpoili heidän päistään ja osa liittolaisista kupsahti pyörtyneenä maahan. Osa ampui linnakettaan puolustavia teinejä kohti ja aina silloin tällöin joku putosi alas. B14 ja Viimeinen johtaja lähtivät jonnekin kesken kaiken. B14 kertoi syyksi sen, että hän vastusti tätä sotaa ankarasti ja Viimeinen johtaja kertoi sodan häirinneen hänen filosofisia pohdintojaan, joita hän nyt meni jatkamaan lähellä sijainneeseen vanhaan ulkovessaan.
Sankaritar, Ikkan ja Pesunöyhtä pitivät pientä ideapajaa Aurajoen varressa. Toistaiseksi he eivät olleet keksineet mitään. Sankarittaren ja Ikkanin riitely oli vienyt suurimman osan heidän ajastaan. Pesunöyhtä oli uhannut heitä kumpaakin bänneillä, mutta sekään ei ollut tepsinyt. Lopulta riita keskeytyi, kun jokin ajelehti heitä kohti. Tuo jokin oli pieni kanootti, jota jokin iso ohjasteli rantaa kohti. Tuo iso jokin paljastui käyttäjä:Traaniksi, joka oli aikansa pitkin jokea ajelehdittuaan lopulta vironnut. Hänen maksansa oli jo valmiiksi joutunut kestämään niin paljon monenlaista, että ei siinä yksi tikku mitään merkinnyt. Traani kertoi joella soutaessaan saaneensa tietää Podaxin Linnakkeen joukkojen viemäritunnelista, josta heidän... miten sen nyt asettelisi... jätöksensä laskeutuivat jokeen. Tuota putkea pitkin he voisivat ryömiä linnakkeeseen ja yllättää vastapuolen sillä tavalla.
Operaatio Viemärimyyrät
| ” |
|
” |
Niin Ikkan, Pesunöyhtä, Sankaritar ja Traani seilasivat Traanin kanootilla Aurajokea pitkin, kunnes löysivät putken, josta Idanin ja teinipeelojen saasta laskeutui Aurajokeen, ja teki siitä vielä – jos mahdollista – saastuneemman ja likaisemman. Putki oli ilmeisesti rakennettu romuttuneiden Corollien konepelleistä, ja siinä näkyi ulosteenjämiä. "No, ei kun menoksi!" sanoi Traani ja söi pari suippumadonlakkia, jotka hänellä oli taskussaan. "Auttavat keskittymään, lääkärinäni toimiva kameli määräsi", selitti Traani ja lähti kömyämään putkea ylöspäin. Hameväki (joista ainoastaan Sankaritar itse asiassa piti hametta) epäröi tietenkin ryhtyä ryömimään jätösputkea ylös – lukuun ottamatta Sankaritarta, joka oli innokkaana hihkuen kömpimässä ja runttasi Traanin putken seinämään ohittaessaan tämän. Pesunöyhdällä ja Ikkanilla oli nyt tilaisuus voittaa kakka-antipatiansa (lopullisesti?), ja he huusivatkin ilmoille henkilökohtaiset taisteluhuutonsa (”Nakkimies iskee kun vähiten odotat!!” ja ”BÄNNIÄ PERSEILIJÖILLE!!!”) ja ryntäsivät putkeen.
Paskamatka sujui niin aurinkoisesti, kuin vain tylsien ja mielikuvituksettomien teinipeelojen linnakkeeseen johtavaa ulosteen- ja virtsanlaskuputkea pitkin kömpivien Hikipediassa viihtyvien sienihörhön, mielenterveydellisesti epävakaan ja kumman, silti rakastettavan punapään, lupsakanveikeän biseksuaalitytön ja huumorintajuisen komentooran matka yleensä voi sujua. Kun oli kiivetty jo yli puolet matkasta, vyöryi putkea pitkin ulostetta. ”Siellä joku teinix tyhjentelee suolistoaan!” huusi Pesunöyhtä. Traanilla ei juuri nyt todellisuudentaju pelittänyt eikä hän tätä tajunnut, vaan ryömiä litsutteli varomatta paskaa, nähden rintaliivittömiä neitosia, jotka liihottelivat pieninä keijuina sekä toistakymmentä muuta asiaa, joita ei tässä nyt ryhdytä luettelemaan. Sankaritar sentään lakkasi riekkumasta mielipuolisia sotahuutoja ja kiersi ulosteen. Ikkania ja Pesunöyhtää hirvitti, inhotti ja puistatti, samoin nyt myös Sankaritarta. Traani lallatteli Sieni.usin tunnusmusiikkia laajentuneitten pupillien pyöriessä päässä.
Niin siinä saavuttiin putken päähän. Mitä matkalaiset näkivätkään ensimmäisenä putken päässä (sillä putkessa näki, vaikkei siellä minkään logiikan mukaan valoa pitäisikään olla, sillä tarinankertoja nyt vain päätti, että putkessa näki)? Pakarat, jotka kuuluivat parhaillaan ponnistavalle 13–16-vuotiaalle finni-ihoiselle amispoppifanille. Sankaritar pelkäsi ulosteryöppyä, joutui paniikin valtaan ja lausui: ”ASLDKSALDöas JOO NIIN VARMAAN! No mutta avotulella paahdettu hummeri! Jag heter Kalle-Stina Ingebritsen. Eller bara Inga. Jag BOR I EEKKENeeS och spelarrr gitarr Med Sabina!11. Ja ta en KASTSPÖ o ja fiskar eftersom Lauras båt K0MM3R FöRsT och Eko shoppar. Aha-aha, you know. ’Ahaa. ’Konstgödseln’ T: Jouko-Onerva Kiekkonen. EIVITTU TEIN MAAILMAN PAHIMMAN TYPON!!!! KÄVIN ÄSKEN PUHUMASSA ERÄÄLLE OIKEALLE HENKILÖLLE JA SANOIN VAHINGOSSA: MÄ KERRON POLIISISTA ASIALLE!’ What is the officer, problem? xDDddDd lool LLOLLLL KRÖHÖHÖM PIZZAA. ...nbvftu nbvftu nbvftu... jJOO!!! Ich sprechen deutsch, sprechen dich ein deutss i ett kastspö?! EN KASTSPÖ!”
Teinipeelon korviin tämä viemäristä kantautuva ulina kuulosti niin oudolta, että hän tajusi, ihme kyllä, sen olevan hikipedistin päästämää ääntä. Koska teinipeelot eivät suvaitse outoutta eivätkä erilaisuutta, ja ennen kaikkea koska teinipeelothan olivat sodassa hikipeedikkoja vastaan, päätti tämä teinix ponnistaa kahta kovemmin, että viattomat hikipedistit peittyisivät ulosteella. Mutta silloin Ikkan ryömi muiden edelle putken päähän, jossa peelon uhkaavat pakarat jo olivat valmiina syöksemään saastaa sankareidemme niskoille. ”Minä hoidan tämän”, hän sanoi päättäväisellä johtajaäänellä. Ikkan huusi teinipeelolle: ”Voi pikku hanipöö puupää kulta kai sä nyt voit suihkuun mennä!” No, peelohan ihastui Salkkarit-sitaattiin niin totaalisesti, että nousi seisomaan, alkoi hihkua ääneen: ”Oon mä melkonen son-nih! Nyt on homojen hikipedialaisten laiva uponnu! MJÖTÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄHH???!!”, ja paskansi siinä sivussa lattialle. Ikkan nousi pöntöstä tyylikkään (tai tyylittömän) teatraalisesti ja sitoi peelon suihkuverhon tankoon käyttäen köysinä peelon omaa suolistoa, joka oli mennyt muutenkin velttoon kuntoon liiasta energiajuomien juonnista. Hetken suihkuverhon hienoa kuviota hieman omituisesti ihastuneena ihmetellyt Sankaritar havahtui ja riensi Ikkanin avuksi. Sankaritar näytti tissinsä peelolle, joka pyörtyi tästä täysin uudesta ja oudosta kokemuksesta.
Sen jälkeen he kaikki pesivät itsensä huolella ja ravistelivat Traania, kunnes tämän pää selveni. Sitten sankarijoukkiomme lähti tutkimaan Podaxin Linnaketta, jonka joissakin osissa taisteltiin parhaillaan raivokkaasti.
Huikea kaksintaistelu
Idan oli selvittyään palavasta vuokramörskästä käynyt viinakaupassa ostattamassa viinansa jollakin kaupan kulmilla norkoilleella juopolla. Nyt hän eteni linnakkeelleen vievää polkua pitkin ryypiskellen ja syljeskeli maahan. Hänen päätään särki; hän oli kai saanut hieman häkää siinä rytäkässä. Häntä tympäisi yhä pahemman kerran tyritty hyökkäys. Se tympäisi häntä niin, että hän otti jälleen kovia kokeneen haulikkonsa esille ja lasautti sillä päin lähellä kasvanutta tammipuuta. Se varisteli vähäiset lehtensä alas. Idan pamautti vielä toisenkin kerran. Ja kolmannen. Ja neljännen. Nyt häntä rupesi jo kyllästyttämään puiden ammuskelu. Pitäisi löytää jotain, mikä menisi komeasti kasaan, kun sitä vähän ampua paukauttaisi. Hän käveli vähän matkaa eteenpäin ja aivan linnakkeen lähistöllä hän huomasi vanhan puuseen, joka oli jäänyt ennen sillä paikalla asuneelta erakkomaiselta mieheltä, joka oli noin kymmenen vuotta sitten kuollut alkoholimyrkytykseen. Sen kummempia ajattelematta Idan ampui vessakoppia oikein kunnolla. Se hajosi osiin ja Idan lataili asetta ja ihasteli esitystä, jonka hän oli Meteorin haulikolla saanut aikaan. Ihastus muuttui kuitenkin hämmästykseksi, kun vessan jäänteistä nousi karjuva hahmo. Ensiksi Idan luuli sitä talviuniltaan heränneeksi karhuksi tai zombailemaan ryhtyneeksi kylähulluksi, jonka rauhaa oli häiritty, mutta sitten totuus valkeni hänelle. Lautaläjästä noussut hahmo oli Viimeinen johtaja, joka oli hirvittävän raivoissaan Idanin katkaistua hänen filosofisen päättelyketjunsa siitä, miksi muna ei ole neliskanttinen. Viimeinen johtaja tuli karjuen kohti Idania, joka melkein panikoi, mutta sai tasoitettua itsensä sen verran, että onnistui ampumaan Viimeistä johtajaa kohti. Tämä väisti kuin kissa, hyppäsi lähemmäs ja onnistui potkaisemaan Idania leukaan. Ase lensi Idanin käsistä ja Idan itse lennähti ojaan, josta hän ärjyen nousi ylös. Silkalla apinan raivolla nämä kaksi kävivät taistelemaan toisiaan vastaan. Metsä pauhasi nyt paitsi Podaxin linnakkeelta kuuluvan taistelun äänistä, myös näiden kahden käsirysyn melskeestä. He olivat varsin tasaväkisiä; Idanin juopon hulluus vastaan Viimeisen johtajan päätön raivo. Aikansa tapeltuaan he kumpikin tuupertuivat maahan ja nukahtivat. Viimeisen johtajan pää osui maassa makaavaan haulikkoon, joka laukaisi viimeisen panoksen piipustaan. Panos liihotti metsän synkkiin syvyyksiin.
Pommi
Podaxin Linnakkeella tilanne oli katastrofaalinen peeloja johtaneen Idanin kadottua jonnekin ja Vjl:läisten resutessa etupihalla. Peeloilta olivat konstit vähissä, kun haravat oli nakeltu alas ja vaapukkamehuvarasto oli ehtynyt kokonaan. Peeloja säntäili sokkoina sinne tänne ja osa huuteli typeriä käskyjä tietämättä kunnolla, mistä puhuu. Osa höpäji Salattujen elämien sitaatteja ihan vain muistuttaakseen itselleen, miksi oli ylipäätään tähän matoiseen maailmaan syntynyt. Viimeisen johtajan liiton joukot pääsisivät sisään minä hetkenä hyvänsä.
Ne peeloista, jotka olivat vielä järjissään, rakensivat pommia netistä löytyneiden ohjeiden mukaan. Se olisi heidän viimeinen oljenkortensa liittolaisia vastaan. Vääntyneitä Corollan peltejä oli jäänyt paskaputken teosta yli. Hitsattuaan pellit lyhyeksi putkeksi, jonka olivat tunkeneet täyteen kotitekoista ruutia ja vietyään putken linnakkeen harjalle, he alkoivat huutaa: "Tästä tulee nyt melekonen rähmäkäpälämuussi!" Tämän huudettuaan he sytyttivät sytytyslangan palamaan, työnsivät pommin alas ja aikoivat sitten palata takaisin linnakkeen sisälle, mutta heitä olikin vastassa merkillinen nelikko. "Saanen esitellä teille Traanin enkelit", sanoi lyhyt mies ja hänen vieressään ollut nuori nainen potkaisi peelot alas yhdellä potkulla huutaen jotain jostakin nakkilehmästä. Ei siinä metakassa saanut selvää. Peelot putosivat melko tyylikkään toimintaelokuvallisen näköisesti edellä menneen pommin aikaansaamaan tulimereen, eikä heitä enää sen koommin nähty.
Loppu
Hjassan, NPOV ja Winston olivat viimeiset jäljelle jääneet Vjl:läiset. He olivat selvinneet pommista Hjassanin iskettyä sen nyrkillään sivummaksi. Kaikki muut olivat häipyneet jonnekin tai jääneet palavaan päämajaan. Ruudinsavu vaikeutti tähän asti melko hyvin mennyttä hyökkäystä ja yskien he ammuskelivat sinne tänne pyrkien sisälle Podaxin Linnakkeeseen. Winstonin hätäisesti kehittelemä hyökkäystaktiikka ei ollut toiminut lainkaan ja Hjassan oli aivan turtana kaikesta siitä teinien mättämisestä. NPOV:n katkaistu haulikko oli vielä oikuttelevampi kuin Idanilla ollut vettä hörpännyt romu ja se laukoi minne sattuu omistajan tahdosta riippumatta. Yksi laukaus oli melkein osua Winstonin jalkaan. "Me on hävitty tää sota", Winston uikutti voipuneena. Hän tähtäsi aseellaan linnakkeen oveen aikeenaan ampua viimeinen laukauksensa siinä taistelussa ja sitten, jos suinkin mahdollista, palata kotiin. Kaikkien yllätykseksi ovi antoi heti periksi ja kellahti auki. Äimistyneet Vjl:läiset astelivat sisälle ja alkoivat ammuskella entistä kovemmalla vimmalla. He juoksivat yläkertaan, jossa peeloilijat olivat hortoamassa epätoivoissaan, ja huomatessaan liittolaiset osa heistä hyppäsi ikkunasta läpi ulos. Winston, Hjassan ja NPOV eivät kuitenkaan ehtineet saada aikaan kovin suurta tuhoa, sillä taistelun tuoksinnassa rapistunut linnake alkoi hitaasti ja jylisten sortua tulen korventamaa maata kohti. Myrkynvihreää savua huokunut ilma täyttyi nyt ihmisten karjunnasta. Niinhän siinä kävi, että Podaxin Linnake rojahti maahan kuin pystyyn asetettu lyijykynä. Vasta seuraavana päivänä Turun asukkaat saapuivat Ahvenanmaalta, jonne heidät oltiin kokouksen ajaksi häädetty, ja osa heistä alkoi pelastamaan loukkaantuneita ja lohduttamaan shokissa hortoilevia hikipedialaisia. Sodan vahingot jäivät melko pieniksi siihen nähden, kuinka äänekästä ja likaista se oli ja kuinka paljon siinä oltiin lahdattu ihmisiä. Seuraavana päivänä elämä Turussa ja muualla Suomessa oli jo palannut normaaleihin uomiinsa. Hikipedian sota mainittiin ainoastaan Kymmenen uutisten loppukevennyksenä.
Sodan jälkeen
Hikipedia pääsi nopeasti jatkamaan toimintaansa entiseen malliin. Byrokraatit ja ylläpitäjät rupesivat yksissä tuumin säätämään Hikipedian linjaa tapahtumien suhteen ja tultiin siihen tulokseen, että jos hikipedistien kokouksia vastedes järjestetään, on siellä toteuduttava ainakin seuraavat ehdot:
- Käyttäjiä ei saa missään vaiheessa päästää kolmea metriä lähemmäksi toisiaan.
- Meteoria, Idania ja B14:ää ei kutsuta.
- Amerikkalaisia suklaakeksejä ei saa syödä.
Lisäksi tultiin siihen tulokseen, että kokouksia ei järjestetä ainakaan viiteensataan vuoteen. Käyttäjät eivät olleet sodasta kovinkaan moksis. Nekin, jotka olivat sodassa menehtyneet, olivat niin hikiriippuvaisia, että onnistuivat ryömimään mullan alta muokkauspöytänsä ääreen vielä kuolemansa jälkeenkin, ja jatkoivat muokkaamista tuttuun tapaansa.