Halkivaha

Halkivaha (monissa vanhemmissa ja osin uudemmissakin kirjoitustaidottomien tekemissä dokumenteissa Halkiwaha, Halkeen Wahoi tai Halkovaja viikinkien saagoissa Halgjíborg) on Fennoskandiassa sijaitseva itsenäinen ja absoluuttinen suuriruhtinaskunta. Halkivaha on persoonallisuusunionissa kansainvälisesti tunnustetun, mutta nyttemmin Yhdysvaltojen maanpakoon ajaman Hawaijin kuningaskunnan kanssa. Halkivahan naapurivaltioita ovat pohjoisessa Suur-Sastamalan imperiumi ja Wesilahden-Lempäälän konfederaatio, idässä Akaan arabitasavallan miehittämä Kylmäkoski, etelässä Urjalan fasistinen diktatuuri ja lännessä Punkalaitumen teokratia-demokratia. Halkivahan pääkaupunki on Halkivahanjoen keskijuoksulla sijaitseva Halkiwaha City. Halkivahan pinta-ala on ainakin 75 neliökilometria, mutta halkivahalaisten mukaan pinta-ala on paljon suurempi, koska siinä ei ole mukana monia naapurivaltioiden miehittämiä alueita, kuten Luoteisterritorionakin tunnettua Krääkkiötä. Halkivahan asukasluku on noin 535 000. Pääkaupungin ohella muita suuria kaupunkeja ovat Pikku-Viipuri, Pynnä, Viitasaari, Kehroby ja Poutala sekä kiistanalainen Krääkkiö.

Poliittis-historiallinen tilanne

Kaikki Halkivahan naapurivaltiot ovat allekirjoittaneet Suur-Suomen teoreettisen perustamiskirjan, mutta Halkivaha on päättänyt jäädä tämän mitäänsanomattoman maailmanjärjestön ulkopuolelle. Monet Halkivahan naapurivaltioista ovat aikojen saatossa pitäneet Halkivahaa kapinoivana maakuntanaan ja osana itsenään. Tätä päähänpinttymää pitää vahvasti yllä edelleen Urjalan fasistinen diktatuuri ja vähemmissä määrin Punkalaitumen teokratia-demokratia. Wesilahti-Lempäälän läntisempi entiteetti Vesilahti luopui omasta mielestään aluevaatimuksistaan vuonna 1953. Uudessa Suur-Sastamalassa on alkanut esiintyä poliittista liikehdintää, joka tähtää Halkivahan Suur-Sastamalaan liittämiseen. Viimeaikaisessa suurvaltapolitiikassa Halkivahasta on alkanut kiinnostua myös Tampereen suurvaltakunta, joka ehtyneiden kultavarantojensa vuoksi on kiinnostunut Halkivahan valtavista kultakaivoksista. Edellämainittujen iänikuisten ja vähän uudempienkin kiistanalaisuuksien vuoksi Halkivahan historia on ollut varsin sotaisa. Vanhimpien tietojen mukaan varhaisin syy näihin sotaisuuksiin on keskellä Halkivahaa sijaitseva suuri ja useiden uskontojen mielestä myös pyhä kivi. Tämän pyhän kiven, jolla kerrotaan olevan maagisia kykyjä, kaikki Halkivahan naapurit haluaisivat itselleen kokonaan tai osittain. Osittaminen on saanut kannatusta muun muassa kiven jo valmiin halkinaisuuden vuoksi.

Suhteet Urjalaan

Halkivahan armeija käymässä taisteluun Urjalaa vastaan ties kuinka ja monetta kertaa.

Halkivahan ja Urjalan fasistisen diktatuurin välinen sotatila on ollut voimassa vuodesta 1917 asti, mutta sitä ennenkään ei ole pitkiä rauhanjaksoja ollut. Urjalan perustuslain mukaan mitään Halkivahaa tai halkivahalaisia ei ole olemassakaan. Sanan Halkivaha käyttö Urjalassa on kuolemantuomion uhalla kielletty ja alueesta käytetään jossakin ikivanhassa kartanrähjässä esiintyvää urjalalaismuotoa Haarois. Urjalan perustuslain mukaan sen alueella asuu vain urjalalaisia, eikä mitään muita kansallisuuksia, kansalaisuuksista puhumattakaan. Muulle maailmalle Urjala antaa kuvaa, jonka mukaan mitään sotaa Halkivahaa vastaan ei olisikaan vaan että pohjoisterritorioissa (kuten Halkivahaa Urjalassa myös nimitetään) käytävät vähäiset taistelut johtuvat Mordorin örkkien vehkeilystä. Mitään kansainvälisiä tarkkailijoita alueelle ei kuitenkaan ole päästetty vedoten heidän turvallisuuteensa. Urjalan ja Halkivahan välisiä taisteluita käydään tällä hetkellä Honkolan suurilla saloilla. Kehron alue on vaihtanut omistajaa vuosisatojen aikana useasti ja välillä sen on jopa saanut omistukseensa Kylmäkoski. Kehrolaiset nousivat kuitenkin nopeasti kapinaan Kylmäkosken harjoittamaa uskonnollista sortoa vastaan. Viimeksi Kehron maakunnat joutuivat Urjalan hallintaan 1970-luvun lopulla, mutta palautuivat Halkivahan hallintaan vuonna 1989. Tuolloin nimittäin Urjalan fasistinen hallitus päätti sulkea Kehron yliopiston siellä liikkuneiden vapaiden ajatusten vuoksi. Kehron alueen väestölle tämä oli kuitenkin viimeinen pisara Urjalan harjoittamassa sorrossa ja he nousivat kapinaan ja Halkivahan joukot ottivat alueen haltuunsa.

Suhteet Punkalaitumeen

Punkalaitumen aluevaatimukset ovat myös hyvin vanhoja, mutta nykyisin ne ovat maan aktiivisessa ulkopolitiikassa jääneet vähemmälle. Tosin Halkivahan valtiollisen tiedustelupalvelun mukaan Punkalaitumelle on salainen valtionlaajennusohjelma, jolla se hakee elintilaa idästä, mutta jota se ei esittele julkisuudessa. Punkalaidun on tietenkin kiistänyt tämän kaiken, mutta ei myöskään ole suostuntut allekirjoittamaan rauhansopimusta. Taisteluja Halkivahan ja Punkalaitumen välillä ei kuitenkaan ole käyty vuosikymmeniin. Molempien joukot ovat kuitenkin ryhmittyneet vahvasti linnoitettuihin asemiin Liit-nimisen solan itäpuolelle. Aluekysymysten lisäksi Halkivaha ja Punkalaidun ovat vuosisatoja kiistelleet muun muassa siitä, että missä kohtaa Halkivahanjoki muuttuu Punkalaitumenjoeksi, kiistan koskien joen patoamista ja veden käyttöä.

Taitelijan näkemys halkivahalaisten sankarillisesta puolustautumisestaan VII jokivarsisodassa, jossa Punkalaidun pääsi pitkälle Halkivahanjokivarressa. Halkivahassa kuten muuallakin on ollut tapana säästää taitelijat asepalveluksesta. Nykyisin sama pätee kuvaajiin.

Historian saatossa Halkivaha ja Punkalaidun ovat käyneet joukon jokivarsisodiksi kutsuttuja taisteluita. I jokivarsisotaa käytiin tasaisesti, eikä kukaan enää muista miksi. II käytiin Moisionkylän omistuksesta ja III muuten vaan. IV, V ja VI jokivarsisodassa Punkalaidun onnistui valtaamaan pitkiä kiilamaisia alueita Halkivahanjoen sekä sen sivujokien Isonsuojoen ja Haukijoen varsilta. Pahimmillaan nämä kiilat ulottuivat lähelle Halkivahan pääkaupunkia sekä Vakkalan maakunnassa sijaitsevaa Hopeavuorta. Lisäksi Punkalaidun onnistui valtaamaan osan suuresta Halkivahan pyhästä kivestä. He eivät kuitenkaan saaneet kiven maagisia voimia käyttöönsä edes osittain, koska eivät osanneet tulkita muinaisia kirjoituksia kiven käytöstä. VII jokivarsisodassa halkivahalaiset valtasivat jokivarret takaisin osittain lahjomalla. Mutta Halkivahan kivestä ja suurten koskien alueesta käytiin niin valtavia taisteluita, että niiden jäljet näkyvät maastossa vieläkin. Vetäytyessään Halkivahan kiven alueelta punkalaitumelaiset joukot räjäyttivät Halkivahankosken kallioniskan niin pahoin ettei sen jälkeen koskesta ole voitu puhuakaan. IX jokivarsisodassa taisteltiin taas Moisionkylästä, mutta sen jälkeen käydyistä taisteluista historioitsijat eivät ole päässeet yksimielisyyteen, että kuinka moneen sotaan nämä taistelut tulisi jakaa vai olisiko kyseessä peräti yksi iso sota.

Suhteet Wesilahti-Lempäälään

Wesilahti-Lempäälän Halkivahaa koskevat aluevaatimukset ovat vielä Urjalaakin vanhempia. Vesilahdellakin on ollut hallussaa mitä erikoisempia karttoja, rajasopimuksia ja dokumentteja, joissa todistetaan Halkivahan kuuluminen sille. Kaikki nämä dokumentit ovat kuitenkin kadonneet ja löytyy vain myöhemmissä teoksissa ja sopimuksissa esiintyviä viittauksia näihin alkuperäisiin todisteisiin. Wesilahti-Lempäälän läntisempi entiteetti Vesilahti luopui aluevaatimuksistaan vuonna 1953 sillä ehdolla että Urjala ja Punkalaidun tukevat sen vaatimuksia Narvaan, josta Vesilahti ja Viron vapaa kuningaskunta ovat vääntäneet kättä jo 1600-luvulta lähtien. Wesilahti-Lempäälä jopa tunnusti Halkivahan itsenäisyyden 1963, mutta ilman Krääkkiötä ja sen vuoksi halkivahalaiset eivät ole sitä hyväksyneet. Tästä tunnustuksesta tulistuivat myös Punkalaidun ja Urjala, joiden kansainvälisiä periaatteita vastaan tämä suuresti soti. Sen vuoksi nämä katsoivat että niiden Vesilahdelle antamat takuut Narvan suhteen olivat rauenneet. Halkivahan ja Vesilahden välillä käydään ajoittain hajanaisia ja halkinaisia rajakahakoita eikä Vesilahti ole onnistunut kukistamaan sissisotaa Krääkkiön alueella suurista ponnisteluista huolimatta. Siltä varalta että Wesilahti-Lempäälän kiinnostus Halkivahaa kohden heräisi uudellleen on Halkivahan laivasto Pynnänjärvellä jatkuvassa valmiudessa.

Suhteet Suur-Sastamalaan

Monien pikkuvaltioiden 2000-luvulla muodostaman Suur-Sastamalan suhteet Halkivahaan periytyvät sen yhdeltä perustajavaltiolta Tyrväältä, joka sijaitsi Halkivahan rajalla. Halkivahan ja Tyrvään välisten sotien suurin kiistakapula on ollut Pynnästä Vammalan kauppalaan johtava valtatie, jolla on suuri taloudellinen ja strateginen merkitys. Alueella käytyjen taisteluiden johdosta tie on kuitenkin tavattoman huonossa kunnossa. 1970-luvulla Tyrvään kiinnostus Halkivaa kohtaan hiipui, koska Tyrvää tarvitsi armeijansa pitämään aisoissa kapinoivaa Sammaljoen maakuntaa. Varsinkin sotatilan syttyminen Vammalan kanssa 1973 jätti Halkivahan kysymyksen pois Tyrvään politiikasta. Nykyisin huhutaan että Suur-Sastamalassa olisi alkanut uudelleen esiintyä äänekkäitä vaatimuksia Halkivahan liittämiseksi emä-Sastamalan yhteyteen. Tätä on tukenut sastamalaisen rahvaan keskuudessa varsinkin Tyrvään kadonneesta kirjastosta löytynyt vanha kartta, jossa Halkivaha mainitaan Sastamalaan liittyneen Tyrvään eteläisenä territoriona.

Hallinto ja politiikka

Halkivahaa hallitsee suurmonarkki yhdessä 500 -jäsenisen halkivahalaisen kansalliskokouksen kanssa. Suurmonarkin asema on perinnöllinen ja hän polveutuu samasta auringonjumalasta kuin monien muidenkin nyttemmin jo unholaan jääneiden korkeakulttuurien hallitsijat. Tosin suurmonarkki joutui III suuren jokivarsisodan päätteeksi luopumaan jumalaisuudestaan, mutta halkivahalaisten mielessä asia ei kuitenkaan ole muuttunut miksikään. Kansalliskokous valitaan vapailla vaaleilla joka toinen vuosi, mutta usein kansallisten erimielisyyksien ja sotaisan ulkopoliittisen tilanteen vuoksi se valitaan kerran vuodessa.

Halkivahan laillisen hallitsijasuvun lisäksi on myös kruununtavoittelija ja maanalaisen kapinaliikkeen johtaja, joka väittää olevansa Halkivahan laillinen hallitsija nimellä keisari Matias I. Väite perustuu suurten jokivarsisotien hämäriin ja sekaviin aikoihin, jolloin keskushallinto olisi muka horjunut ja laillinen hallitsija syrjäytetty. Väitteelle ei löydy mitään historiallista perää, mutta tämän liike selittää kansalliskirjaston tulipalolla.

Talous

Halkivahan talouden perustana ovat maan mittavat metsävarat, kukoistava pienmeijereihin perustuva maitotaloustuotteiden valmistus sekä erityisesti maan käsittämättömän suuret malmi- ja mineraalivarat. Maan suurimmat nikkeli- ja rautakaivokset sijaitsevat Jeltinkankaalla, jossa sijaitsee myös Jeltin kaivoskaupunki. Halkivahan suurin hopeaesiintymä Vakkalan maakunnassa sijaitseva Hopeavuori. Kultaa saadaan Kankaanmaan maakunnan pohjoisosista ja Sarkasuon saarikaivoksista. Timantteja saadaan Pynnänjärven eteläpuolisista sammuneista tulivuorista, kuten Koivulanvuoresta. Halkivahalaiset ovat hyvin ympäristötietoisia ja sen vuoksi monet kansalliset turveyhtiöt on karkoitettu maasta hyvissä ajoin ennen kuin nämä ovat ehtineet raiskata halkivahalaisten kansallisluontotyyppiä, suota. Halkivahan energiantuotanto perustuukin fuusioenergiaan, jonka Halkivahan lisäksi tuntevat hyvin harvat maailmanvaltiot.