Carl Barks
- Tarkoititkohan ehkä sittenkin Karl Marxia? Tämä sivu nimittäin kertoo ankkapiirtäjästä.
![]() |
Tämä artikkeli ei ehkä ole paskaa, muttei se mikään loistavakaan ole. Pienellä työllä tästä artikkelista saa sellaisen. Jatkokeskustelua keskustelusivulla. |

Carl Barks (27. maaliskuuta 1901 – 25. elokuuta 2000) on yhdysvaltalainen 1900-luvun tunnetuin Aku Ankan piirtäjä ja käsikirjoittaja.
Elämä[muokkaa]
Barks asui lapsuutensa portaiden alla sijaitsevassa komerossa, jossa hän piirsi jo ensimmäiset Aku Ankka- sarjakuvansa. Jostain syystä kustannustoimittajat eivät pitäneet hänen alkuaikojen sarjakuvistaan. Barks kuitenkin jatkoi sitkeästi Ankistin uraansa ja teini-iässä osallistui isänsä luvalla landonilaiselle sarjakuvapiirtämisen kirjekurssille. Teini-ikäisestä, ankan kuvia rustaavasta Barksista ei juuri ollut hyötyä perheensä maatilalla, joten hänen isänsä pakotti hänet lopettamaan moisen turhanaikaisen ajanvietteen ampumalla alas kirjeitä Landonista kantavat pöllöt.
Hän yritti vielä parin vuoden päästä saada pilapiirtäjän töitä sanfranciscolaisesta sanomalehdestä, mutta hänen lehteen lähettämät kuvat oltiin välinpitämättömästi paiskattu sivuun. Barks kyllästyi lopulta saamaansa kohteluun ja kirosi eräänä yönä raskaasti kohti kuuta: "Minä en enää ikinä piirrä edes yhtä ankan puolikasta!". Sattumalta ohi kulkenut Pertle Turner ihastui Barksin miehekkääseen, möreään ääneen ja he solmivat muutaman viikon päästä avioliiton. He ehtivät tekemään myös pari lasta. Barks teki siihen aikaan hanttihommia minimipalkalla ja kotona hän purki paineitaan pajattamalla pelkästään ankoista ja pilakuvista. Barks sai lopulta kiristettyä myös Calgary Eye Opener -lehden toimittajat ottamaan hänet pilapiirtäjäkseen. Tähän Pertle kyllästyi hyvin pian ja he alkoivat riidellä. Lopulta he erosivat ja Pertle karkasi ulkomaille Carlin serkun kanssa. Sinä iltana Carl piirsi ensimmäisen Hannu Hanhensa.
Carl hommasi pian itselleen uuden vaimon, Clara Balken. Tämäkään ei kestänyt Carlin ankkaharrastusta ja alkoi juopottelemaan. Carl pakeni vaimoaan pieneen myyränkoloon, jossa hän piirteli ankkoja aiempaa suuremmalla vimmalla. Siellä hän piirsi myös ensimmäisen Roope Ankkansa.
Ankka-sarjakuvat[muokkaa]
Barks oli tehnyt pilakuvia jo pienen ikänsä, joten hän halusi hieman laajentaa tonttiaan. Sarjakuvamaailmaan hän siirtyi lyhyiden, puhuvista eläimistä kertovien sarjakuvien myötä. Ankkoja hän piirsi siihen aikaan vain harvakseltaan. Barksin kulta-ajaksi sanotaan 1940-luvun loppua ja 1950-luvun alkua, jolloin hän väsäsi mahtavan pitkiä ankka-sarjakuvia, joista kaikki AnkkaLarp-järjestön jäsenet edelleen kirjoittavat saagansa. Näistä sarjakuvista myös niinkutsuttu Carl Barksin manttelinperijä, Don Rosa, aina vaahtoaa innoissaan ja kirjoittaa niihin jatkokertomuksia.
Barksin pitkiin ankkaseikkailuihin hän haki aina tietonsa sen aikaisesta Uncyclopedistia -lehtisestä, joka parodisoi sen ajan suurta hittituotetta, Encyclopedia Britannicaa. Tästä syystä sarjakuvissa oli aina toisinaan kulmikkaita munia ja muita merkillisiä ja "humoristisia" juttuja. Vuonna 1954 Barks avioitui taas. Tällä kertaa Margaret Williamsin kanssa. Kun hän nyt oli kerran jo niin kova äijä, tämä liitto kestikin vähän pidempään. Kulta-aika päättyi kuitenkin pian ja Barksin sarjakuvien taso laski.
Vaikka Barks jäi eläkkeelle, hän jatkoi yhä Ankka-sarjakuvien rustaamista. Niissä ei kuitenkaan enää ollut sitä kulta-aikojen hohtoa ja kaikki ovat jo unohtaneet ne sarjakuvat. Edes Don Rosa ei vaahtoa niistä niin innokkaasti. Ne ovat ankistien keskuudessa vähän sellainen tabu, josta keksustellaan lähinnä kuiskaten ja vaihdetaan sitten nopeasti puheenaihetta vaikkapa eilisiin salamimakkaran tähteisiin. Vielä uransa loppumetreilla Barks kävi pokaamassa jokusen palkinnon. Barks nauroi itsensä kuoliaaksi vuonna 2000 lukiessaan ihailijapostiaan kotonaan Oregonin Grants Passissa.
Kuoleman jälkeen[muokkaa]
Carl Barksista tuli pian kuolemansa jälkeen palvottu jumalolento ankistien keskuudessa. Ne, jotka ovat vaihtaneet joskus Carlin kanssa pari sanaa, ovat hekin niin palvottuja, että perusankisti ei omaa valtuuksia edes nuolla heidän kengänpohjiaan. Suomen Aku Ankka -lehden toimitiloissa on jopa nelikymmenmetrinen Carl Barksin patsas, jonka ääreen toimittajat kerääntyvät aina kahden tunnin välein rukoilemaan, että saisivat paremman kohtelun Ankkataivaassa, jossa Barks istuu valtaistuimellaan kahdenkymmenenviiden profeettansa, joista yksi on Aku Ankan entinen päätoimittaja Markku Kivekäs, keskellä.
Katso myös:[muokkaa]
- Don Rosa (Kurja matkija. Palaa Ankkahelvetin liekeissä ikuisesti)
- Walt Disney
- Aku Ankka
- Roope Ankka