Vexi Salmi
![]() |
Päivitystä kaivataan! Tämä artikkeli ei ole ehkä paskaa, mutta se kaipaisi kipeästi päivittämistä. Ole siis reippaampi kuin se, joka lisäsi tämän laatikon tähän, ja tuo artikkeli tähän päivään. |
Viihdetaiteilijoiden viinanhuuruinen todellisuus käy useimmille alan edustajille hengen päälle, mutta Vexi Salmi on kuin ihmeen kaupalla onnistunut toistaiseksi pysyttelemään hengissä. Hänen vasen kätensä tosin haudattiin jo vuonna 1991, kun siinä roikkunut Antti Yrjö Hammarberg heitti lusikan nurkkaan Neuvostoliiton ja Suomen välisellä raja-asemalla. Vexi Salmen tärkein ansionlähde ja toimeentulon tuki oli vetää narussa perässään tempoilevaa ja oikukasta Hammarbergiä, joka tunnettiin kansan suussa paremmin nimellä Irwin Goodman. Menoa kesti suunnilleen neljännesvuosisadan, ja oikeutta myöten tämä saavutus olisi pitänyt kirjata Guinnessin ennätystenkirjaan. Salmi sanoitti, holhosi ja koetti hallita Hammarbergin juopottelua, mutta osasi itse pistää myös paremmaksi. Viime vuosina hän on vielä rahastanut uudemman kierroksen muistelmillaan, joita on luettavissa paitsi ikävystyttävästä muistelmateoksesta Mikä laulaen tulee, myös re-masteroitujen Irwinin cd-levyjen kansilehtien kääntöpuolelta. "Elokuvaohjaaja" Timo Koivusalo suoritti täydentävän työn ohjaamalla Irwinistä elämänkertaelokuvan, mutta ei siitä tässä sen enempää.
Emännän parketeilla[muokkaa]
Toinen Salmen työmaa oli Toivo Kärjen rangaistussiirtolassa Asikkalassa. Salmi on haikeana muistellut, kuinka perjantai-iltaisin kesäaikaan Musiikki-Fazerin auto kyyditsi herrat Kärki ja Salmi Asikkalaan, jossa kirjoiteltiin kuorossa nuotteja ja päälle saatiin makeat naurut - ja hirmuinen kaatokänni. Poikamiesten jukeboximusiikin sanoittamisessa ja säveltämisessä näillä herroilla lienee myös hallussaan epävirallinen maailmanennätys.
Rullamittoja ja suorakulmia[muokkaa]
Koska Salmen toimeentulo oli pitkälti Irwinin keikkatulojen ja levymyynnin varassa, laskukausina miehet joutuivat tosissaan miettimään mistä repiä leipänsä. 1980-luvun puolivälissä Irwin ja Vexi Salmi perustivat työkalupajan ja ryhtyivät valmistamaan Irwin-merkkisiä rullamittoja sekä suorakulmia. Huumorimielessä mittaan painettu Made in Usa -teksti meni suomalaisiin duunareihin kuin väärä raha, ja tavara meni kaupaksi kuin häkä. Menekkiä tosin ei tuotemerkki Irwin itsekään hillinnyt. Irwin räjäytti pankin 1980-luvun lopulla Salmen sanoittamalla Retkun ruusu -kappaleellaan ja sittemmin mittojen myynti onkin jäänyt vähemmälle.
Vexi Salmen sanoituksia[muokkaa]
- Emännän pankkikortti
- Emännän parketeilla
- Vaiennut Kiulu (Konsta Pylkkäsen kanssa)
- Muna kulkee (Suomen Myyntimiesten Liiton tilauksesta)
- Arto kusee pulloon (Arto Oy Ab:n tilauksesta)
- En kerro kuinka juotin Irwinin
- Kesälomalle Sedulaan (Sedu Koskisen kanssa)