Terroristien torjunta@home

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Terroristien torjunta on 2001 aloitettu USA:n NSA-yhtymän mukaan liitetty hanke, jossa radioteleskoopeilla, GPRS -paikannusjärjestelmillä, satelliiteilla, kännyköiden paikkatietojärjestelmillä ja aivoihin istutetuilla mikrosiruilla pyrittiin mittaamaan radiosignaaleja terrorististen viestien löytämiseksi. Tuolloin Yhdysvaltain kongressi ja useimmat ihmiset vastustivat hanketta muun muassa siksi, että se voi viedä tieteellistä uskottavuutta kaikelta siltä NSA:n tutkimukselta, jonka olemassaolon USA pontevasti pyrki kieltämään.

Kun 2000-luvun alussa alettiin käyttää Google Earthia, terroristien ja öljyn etsiminen sekä joukkotuhoaseiden hävittäminen tulivat mukaan myös NSA:n terroristien etsimiseen.

Koska käsiteltävät tietomäärät olivat valtavia, päättivät terroristien torjujat perustaa Terroristien torjunta@home -systeemin, jossa kansalaisten tietokoneille lähtettiin pienempiä palasia analysoitavaksi. Laskutehonsa ohjelma sai Microsoft Windowsin takaportista, ja sen teho näkyi koneiden hidasteluna ja tökkimisenä.

Ihmisille on annettu myös mahdollisuus käyttää terroristien torjuntaa ja tunnistamista käyttävää ohjelmistoa.

Tarkkaile[muokkaa]

Radar.gifRadar.gif

Muista: heti kun terroristitutkissa alkavat vilkkua punaiset varoitusvalot, on lähistölläsi suunnitteilla tai tapahtumassa terrori-isku. Muista tällaisessä tilassa viipymättä ilmoittaa havaintosi suoraan olemattoman NSA:n tuntemattomaan puhelinnumeroon, jossa kiistämme koko projektin olemassaolon.