Musta kuolema

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Musta kuolema on Yleisradion pseudodokumentaarinen elokuva. Se kuuluu kokeilevien suomalaisten poliittisten elokuvien ja taideteosten sarjaan. Kun oltiin käsitelty Mannerheimin homoseksuaalisuutta ja sen jälkeen esitetty Mannerheim mustana miehenä Keniasta, oli syytä tehdä jotain uutta Suomalaiselle patriotismille tärkeä symboli jatkokäsittelyyn. Ensin Yle ideoi elokuvaa "Manne hei", mutta "Tumma ja hehkuva veri" oli näyttänyt mustalaisteeman olevan altis rasismikortille, he päätyivät tekemään muuta kuin halvalla tehtyä perinteistä paukkufarssikomediaa Mannerheimistä.

Näin syntyi vallankumouksellinen ajatus elokuvasta nimeltä "Musta kuolema". Siinä päähenkilönä on Simo Häyhä, nigerialainen tarkka-ampuja. Elokuva on samalla tematiikaltaan taistelua sisäisen homoseksuaalisuutensa kanssa. DADT-kulttuurin vallitessa sankariksi kelpaa homokin, kunhan vain pysyy kaapissa.

Halvasti tehdyssä elokuvassa Häyhä makoilee paikoillaan. Elokuvantekijät kertovat että tämä kuvaa tarkka-ampujan työn väijyvää luonnetta. Elokuvassa viholliset kuolevat aina kaukaa. Kuitenkin kamerakuvaukset näyttävät että kun he kohtaavat Häyhän, heitä ottaa väistämättä päähän tai päästä (luoti). Pian Häyhän ympärille luodaankin sankarimyytti yltiömaskuliinisena mallimiehenä.

Samalla Häyhä torjuu homoseksuaalisuuttaan. Tämä kuvataan kätevästi alleviivatuilla freudilaisilla symboleilla, joiden takaa korostuu psykologisesti rikas tulkinta siitä että kivääri on penis ja luoti on siemensyöksy. Elokuvan loppukohtauksessa Häyhä ottaa poskeen niin rajusti että hän menettää tajuntansa ja kun hän herää, on sota loppunut. Tätä käytetään symbolisena vertauskuvana joka on sidottu oikean Häyhän haavoittumiseen talvisodassa. Samalla se tarjoaa riipaisevan inhimillisen kokemuksen siitä että kaapista tuleminen on vapauttavaa ja lopettaa kaiken sisäisen sotimisen. Vapaa ihminen on sitten valmis olemaan sotimatta (kaikkialla paitsi arkielämässään).

Elokuva loppuu häivennyskohtaukseen jossa Häyhä kävelee yhdessä kaljun mustan Kekkosen kanssa käsikädessä auringonlaskuun.