Kontula

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vai tarkoititko Anna Kontulaa?
Kontulan ilmakuva.

Kontula (ruots. Shirenäs, Westron: Sûza) (entinen Hervannan kortteli) on noin 13 000 hobitin asuttama noin 47 000 neliökilometrin kokoinen maakuoppa-asuntovaltainen slummikaupunginosa Itä-Helsingissä. Kontula on osa Eriadoria. Itäkeskuksen lähellä virtaava, hajustaan nimensä saanut Rankkivuo-joki on Konnun itäraja. Kontulan seutu onkin pääkaupunkiseudun ja Suomen puolikkaimpia lähiöitä.

Kontulaa kuvataan pieneksi, mutta kauheaksi ja ostaristaan kuuluisaksi alueeksi. Puolituiset eivät tuota mitään teollisuudelle tai yhteiskunnalle muutenkaan. Tärkeitä tarvikkeita, kuten vehnää, hedelmiä ja puuta sekä mielin määrin kahvia ja tupakkaa saa kätevästi näpistettyä Kontulan Lidlistä.

Varhaisimmat merkit Kontulan hobittiasutuksesta on vuodelta 400 eaa. (ensimmäistä aikaa). Tälle vuodelle on ajoitettu riuku, joka tulkitaan alkeelliseksi metroasemaksi. Kontulaa alettiin varsinaisesti rakentaa vasta 1960-luvulla Kolmatta Aikaa. Puolituiset, jotka asuivat ennen Itäkeskuksessa, muuttivat vähitellen Sumuvuorten yli lännemmäs. Luultavasti hobitit pakenivat Itäkeskuksen romanien aiheuttamia ongelmia. Toinen muuttoaalto saatin, kun hobittiperheet muuttivat Helsingin keskustan ahtaista asunnoista Kontulaan metrolla. Myös maakunnista tullut suuri maaltamuutto vaati nopeasti uusia asuntoja pääkaupungissa. Myöhemmin Kontulaan on muuttanut uusia puolituisia ja maahanmuuttajia sekä örkkejä.

Kontulalainen hobitti.

Alussa Kontulassa ei ollut lainkaan palveluja, mutta 1967 kolmatta aikaa alueelle avattiin Kontulan ostoskeskus, josta paikalliset puolituiset kykenivät näpistämään elantonsa. Kontulan suosion mahtava kasvu koettiin, kun alueelle saatiin huumeneulojen vaihtopiste. Alueelle tuli myös uimahalli, jonka altaissa voitiin periä velkoja, ja kirjasto, josta hankkia poltettavaa. Pian ostarille saatiin myös parturi, McDonald's ja R-kioski. Keväällä 1988 kolmatta aikaa alkoi uudistetun metroaseman toiminta.

Koska Kontula on pieni eikä kovin tärkeä ja hobitit olivat vihaista ja vaarallista kansaa, alueen valloittaminen poliisivoimin on katsottu turhaksi. Konnun ostaria vartioivat Konnunvartija-Dúnedainit, jotka pitivät osan tunkeilijoista poissa ja osan hobiteista kurissa. Rauhattomana aikana ennen Sauronin tuhoa myös Gandalf ja Pohjoisen Samoojat suojelivat Kontulaa, mutta kun he lähtivät sormusten sotaan, tuli Kontula alttiiksi hyökkäyksille. Hyökkäyksien tuoksinassa alueen elintavalle kriittinen huumeneulojen vaihtopiste menetettiin, mutta koska vaihtoehtoja ei ollut, joutuivat huumeneulojen jakopisteen perässä tulleet useiden eri rotujen edustajat jäämään Kontulaan. Kontulan kadunkulmista voikin bongata partakoneenteriä ja kaksi päivää vanhoja hampurilaisia kauppaavia örkkejä ja narkkeja.

Joskus (joskin mahdollisimman harvoin) Kontulan kautta kulkevat haltiat, jotka matkaavat Yrjöisiin Satamiin. Haltioiden elinikä onkin erittäin pitkä verrattuna kontulalaisten örkkien elinikään. Kontulan välttäminen on yksi syy tähän.

Katso myös[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]