James Joyce

”	Ja taivaalta kuului: "Bababadalgharaghtakamminarronnkonnbronntonnerronntuonnthunntrovarrhounawnskawntoohoohoordenenthurnuk".	”
~Ilmiselvää kirjallista neroutta!

James "Jimmy" Joyce

James Augustine Aloysius Joyce (2. helmikuuta 1882 – 13. tammikuuta 1941) oli irlantilainen kirjailija ja runoilija. Joyce kuuluu siihen irlantilaisten kirjailijoiden ja intellektuellien joukkoon, jotka ovat niittäneet maalleen mainetta. On kuitenkin kuvaavaa, että suurin osa näistä kirjailijoista – Joyce mukaan luettuna – ei kestänyt Irlannin ahdasmielistä ilmapiiriä, lämmintä olutta ja surkeita kelejä, vaan emigroitui suopeammille leveysasteille kirjoittelemaan merkkiteoksia ja nauttimaan liikaa absinttia.

Joycea pidetään yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä kirjailijoista. Häntä on ylistetty modernismin uranuurtajaksi; väljähtyneen ja pysähtyneen 1800-lukulaisen kirjallisuuden uudistajaksi. Suurin osa Joycen lukijoista palaa kuitenkin pari sivua Odysseusta (eng. Ulysses, älä sekoita Odysseiaan) tai Finnegans wakea lehteiltyään riemumielin takaisin Jane Austeniin, Tex Willeriin tai muuhun järkevämpään lukemistoon.

Elämä

Joyce syntyi miljoonien irlantilaisten tapaan juopon isän tyrannisoimaan perheeseen. Alkoholin lisäksi perheen elämään vaikutti myös ankara katolilaisuus. Varhaisnuoruudessaan Joyce luopui toisesta näistä vihreän saaren perinteisistä kiroista, ja lienee turha mainitakaan, ettei Joycea kuudentoista ikävuoden jälkeen paljon kirkon penkeillä näkynyt.

Joyce opiskeli Dublinin yliopistossa kieliä ja parhaita humanistiperinteitä noudattaen kirjoitteli huonoa runoutta, kävi teatterissa ja notkui keskikaljabaareissa. Jossain vaiheessa hän kuitenkin päätti hankkia itselleen oikean ammatin ja matkusti Pariisiin lääkikseen. Opinnot jäivät valitettavasti kesken, sillä Joyce oli saanut peruuttamattoman janon Pentti Saarikoski -henkiseen elämään: hänestä tuli täysipäiväinen kirjailijarenttu. Tätä kohtalokasta päätöstä kiroavat tuhannet englantilaisen kirjallisuuden opiskelijat, jotka joutuvat kirjoittamaan analyysin Odysseuksesta.

Dublinissa Joyce oli tavannut Nora-nimisen nuoren landepimun, jota hän aikansa kuluksi oli riiustellutkin. Säilyneistä valokuvista päätellen Nora ei ollut varsinaisesti mikään Irlannin ruusu, mutta Joyce tunsi tyttöä kohtaan tulista intohimoa, joka kesti vuosikymmeniä. Parhaana lähteenä Joycen tunteista Noraa kohtaan ovat hänen rakastetulleen kirjoittamat lievästi ilmaistuna "tuhmat" kirjeet, jotka saavuttavat parhaimmillaan saksalaistyyppisen pissa & kakka -"erotiikan" tason. Joyce ilmoittaa häpeilemättä esimerkiksi nauttivansa huomattavasti Noran persuuksista nousevasta kärystä. Joka tapauksessa Joyce menetti kaikkien luonnonlakien mukaisesti kiinnostuksensa Noraan mentyään tämän kanssa naimisiin.

Kirjoitettuaan suhteelliseen verkkaiseen tahtiin jatkuvasti vaikeaselkoisempia tajunnanvirtakirjojaan Joyce kuoli Sveitsissä vuonna 1941.

Teokset

Mukasyvälliset kirjallisuuskriitikot ovat siis ylistäneet Joyce raapustuksia maailmankirjallisuuden parhaimmistoksi. Tämä johtuu tietysti siitä, että mahdollisimman tylsän ja sekavan proosan näennäinen ymmärtäminen saa kriitikot vaikuttamaan jotenkin fiksuilta.

Joyce sai kynäiltyä elämänsä aikana seuraavat neljä kirjaa, mikä on huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi Reijo Mäellä.

• Dubliners (novellikokoelma, 1914, suom. Dublinilaisia) Tämä menee vielä Aku Ankan kestotilaajallekin: aika selkeä rykäisy.
• A Portrait of the Artist as a Young Man (1916, suom. Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta) Ihan okei. Kirjoitettu ennen kuin Joyce alkoi syödä sieniä.
• Ulysses (1922, suom. Odysseus) Tätä voisi verrata viikkoon budjettiriihessä Matti Vanhasen kanssa. Melkein tuhat sivua jonkun juutalaisen yhdestä päivästä Dublinissa. Hanskaanvetokohtauskin kestää kaaaaaaauuuuuuuuaaaaaan.
• Finnegans Wake (1939) Tämän voi lukea, kunhan muistaa ensin ruiskuttaa reiteensä mescaliinia.

Vaikutus

Dublinilainen juomaballadi ”Finnegan's Wake” kirjoitetaan YouTube-latauksissa ilman heittomerkkiä Joycen vuoksi.