Hiacen dilemma
”Kuinka palju on liikaa?”
~Hiacen dilemman peruskysymys
”Kaikki virtaa. Samaa virtaa juomme emmekä juo, me emmekä me.”
~Herakleitoksen vastaus
”Älkää juopuko viinistä, sillä siitä seuraa irstas meno.”
~Paavalin realistis-moralistinen vastine edellisenkaltaisille
”’Paljon’ kuvaa tilannetta, jolloin kontingenttia substanssia on saapuvilla tarvetta suurempi määrä.Aristoteleen mukaan (lib. de Eth.) tarvetta suurempi halujen tyydytys on kohtuutonta ja kiihkeätä koiran kiihkoa, joka on alhaista ja johon filosofi ei pyri.
Siis paljon on liikaa. Tähän kirjaamme poikkeustapauksen pyhän Kirkon palveluksessa olevalle uupuneelle teologille, koska Paavalikin kehotti sananpalvelija Timoteusta nauttimaan terveydekseen viiniä ja koska pyhä Kirkko ei Jumalan sanan ja pyhien Isien yhtäpitäväin todistusten autuaasti valaisemana sellaisenaan paheksu juovutusjuomien nauttimista niin kuin jumalattomat ja barbaariset [islam”
~uskottomat].”
”Liika on liikaa”
’Kuinka paljon mahtuu Pieneen Hiaceen’ eli niin kutsuttu Hiacen dilemma on metafyysinen ikuisuusongelma, jonka ensimmäisenä eurooppalaisena esittäjänä tunnetaan runoilija Hesiodos. Tämän maailman syntyä kuvailevassa runoelmassa Kronos pohtii, kuinka paljon viiniä hänen on tarpeellista juottaa isälleen Uranokselle leikatakseen tämän kivekset. Probleeman nimekkäitä suomalaispohtijoita ovat muun muassa runoilija Pentti Saarikoski ja kirjailija Mika Waltari (aiheinaan viini, sen käyttö ja liikakäyttö) sekä taannoisesta julkipohdinnastaan tunnettu entinen Yleisradion toimittaja Kimmo Wilska.
Lähtökohtia[muokkaa]
Hiacen dilemmassa kysytään, kuinka paljon on liikaa ”paljon” ja ”liian” käsitteiden viitatessa yleensä nesteytettyyn nautintoon tai vastaavaan eettisiä ongelmia ja riippuvuutta aiheuttavaan substanssiin. Kulttuurietymologisessa tutkimuksessa on dilemman synnystä yleisesti ottaen kaksi tutkintalinjaa, joista ensimmäinen perustuu Hesiodoksen tetriseen analysointiin (Quadriga), toinen freudilaiseen arviointiin miehen ja naisen välisten suhteiden yleissäännöistä. Tetrinen analysointi viittaa vanhaskolastiseen nelinkertaisen tulkinnan sääntöön, jota edelleen pidetään pätevänä kirjallisuuskritiikissä. Freudilainen arviointi pohjaa väitteensä empiirisiin havaintoihin viktoriaanisen ajan perhesuhteista. Hesiodos-linjan kannattajat perustelevat aineistonsa painoarvoa materiaalin korkealla iällä, freudilaiset helpommalla tutkittavuudella. Kumpikin tutkimussuunta on kuitenkin yhtä mieltä siitä, että ongelman pohtijoita ovat lähtökohtaisesti vain joko juopot miehet tai näiden kiukkuiset vaimot ja että ratkaisu on oletettavasti (tästä dilemma-nimitys) subjektiivinen ja löydettävissä maksakirroosin avulla.
Hesiodos-analyysi[muokkaa]
Hesiodoksen runoelmaa jumalten synnystä voidaan kulttuurihistoriallisesti lukea kirjaimellisessa, allegorisessa, somaattisessa tai psyykkisessä mielessä. Näistä ensimmäinen lukutapa rajataan yleensä tutkimuksesta ulos, koska nykyaikainen tiedeyhteisö ei ahdasmielisten lakien tähden voi empiirisesti tutkia pojan ajatusmaailmaa tämän kastroidessa ilkeämielistä isäänsä.