Aurinkomäki
Kaikkien aurinkoisten mäkien esiäiti Aurinkomäki sijaitsee aivan Keravan ydinkeskustassa, keskuskadulla. Aurinkomäki on noin 30 vuotta vanha, lähes yhtä vanha kuin pyramidit. Aurinkomäen tunnetuimmat osat ovat ns. pikkukalliot sekä esiintymislava. Aurinkomäki lukeutuu Suomen suojelluimpiin kohteisiin
Historia[muokkaa]
Vuonna 1982 Helleborgin mäki päätettiin nimetä Aurinkomäeksi, sillä Helleborg viittasi Keravan viisaiden neuvoston mielestä liikaa "niihin helvetin porvoolaisiin". Samalla aurinkomäelle päätettiin rakentaa 300 ihmiselle puupenkit, sekä muutamalle piruparalle esiintymislava. Esiintymislava suojattiin pressuilla, jonka muodon oli suunnitellut salviapäinen arkkitehtioppilas. Tuolloin Aurinkomäki oli julkisen ihailun kohde, vaikkakin Keravan juopot olivat pistäneet silmälle sen suojaisat piirteet. Tuolloin Aurinkomäki ei vielä kuulunut Suomen suojelluimpiin kohteisiin.
Geologiset piirteet[muokkaa]
Ilmasto[muokkaa]
Aurinkomäellä vastoin kaikkia odotuksia ei paista jatkuvasti aurinko, vaikkain nykyasutus Aurinkomäellä on tullut immuuniksi säävaihteluille otettuaan käyttöönsä 60-volttisen viinan. Sää vaihtelee Föhrin asteikon mukaan. Föhreissä 1 tarkoittaa niin kylmää, että on pakko juoda viinat tarjoamatta kenellekkään ja 10 sitä, että mieluummin tarjoaa kuin ottaa turpaansa helteen sekoittamalta narkkarilta. Ilmastolta voi Aurinkomäellä hätäpäissään suojautua salviapään pressun alle, mutta silloin tekee itsestään pellen.
Maaperä[muokkaa]
Aurinkomäen maaperä koostuu lähinnä mullasta, sorasta, käytetyistä neuloista, pullonkorkeista, sammuneista sekä ihmisten eritteistä. Maaperän tutkimukset kaatuvat yleensä tahdon ja uskon murentumiseen paikan päällä.
Kulttuuri[muokkaa]
Aurinkomäen kaksi tärkeintä aluetta, pikkukalliot sekä esiintymislava, edustavat kahta erilaista kulttuuripiiriä.
Pikkukalliot[muokkaa]
Pikkukallioiden kulttuurivaikutteet juontuvat esikristillisestä ajasta, jolloin äänekkäät ja ruman näköiset urokset pitivät valtaa. Pikkukalliolla diplomatia on elintärkeää, joskin siellä puhuttaviin kieliin oon syytä perehtyä ennen kuin lähtee uhkarohkeasti tekemään tuttavuutta paikallisen väestön kanssa. Pikkukallioiden kulttuurillinen tarjonta on pääasiassa näytelmää ja alalajia tragikomediaa. Palveluita pikkukalliot tarjoavat vähänlaisesti, tärkeimpinä niistä kipukynnyksen kasvattaminen sekä virkavallan palvelut. Pikkukalliolaisten tulonlähteet perustuvat pullojenkeräykseen sekä Suomen valtion takamaan sosiaaliturvaan, jolla tuetaan pikkukalliolaisten ideologisia näkemyksiä. Pikkukalliolla puhutaan Suomea, Norjaa, Saksan muutamaa murretta sekä Vitunkusipäätä.
Esiintymislava[muokkaa]
Esiintymislavan tarjonta on huomattavasti monipuolisempaa, ja sen asukkaiden keski-ikä on paljon alhaisempi kuin pikkukallioiden metsästäjä-keräilijä yhteiskunnan. Tarjontaan kuuluvat niin musiikilliset kuin hengelliset tapahtumat, joista esimerkkeinä mainittakoon Kerava Jazz ja Helluntalaisten heiluntakeskiviikko. Jazzeissa juo kaikki ja heiluntakeskiviikkona juovat muut paitsi helluntalaiset. Tämä juomakulttuuri yhdistää pikkukalliot, sekä esiintymislavan ja rikastaa molempien puolien asujaimiston kokemuksia sekä mahdollistaa tavaranvaihdon periaatteilla toimivan kaupankäynnin. Esiintymislavalla esiintyvät mm. jälleensyntyneet, jotka olivat kusipäitä entisessä elämässään ja joutuvat nyt maksamaan siitä kovan hinnan. Esiintymislavan kulttuuripiirissä hierarkia perustuu olutpullojen määrään, joka taas perustuu koulurepun kokoon. Täten isoreppuinen on esiintymislavalla järjestyksessä ensimmäinen, ja hänen allaan palvelee pienireppuisten (tai munaisten) henkilöiden kaarti. Tämä kaartin tarkoitus on peloitella kovilla huudoilla mahdolliset pikkukalliolaiset pois heidän isoreppuisen päällikkönsä aarrekätköiltä silloin kun pikkukalliolaisten elämänjuoma on vähentynyt absoluuttiseen nollaan. Tälläiset pikkukalliolaisten ja esiintymislavalaisten konfliktit ovat kuitenkin harvinaisia, sillä pikkukalliolaisten tahto on harvoin tarpeeksi voimakas tilanteessa, jossa heidän elämänjuomansa ovat absoluuttisesti loppu.
Ohjeita kulttuurimatkailijalle[muokkaa]
Jos saavut Aurinkomäelle sivistysviraston kivirapuilta, kiinnitä huomiosi vasemmalla istuskeleviin nautiskelijoihin. Jos yhdellä tai useammalla heistä on ruhje kasvoissa on syytä tarkistaa, että kamerassasi on patterit täynnä. Oleskellessasi pikkukallioiden kentällä on syytä kunnioittaa paikallisväestön pyyntöjä, jotka koskevat nestettä sillä nestehukka ei ole naurun asia. Jos eksyt ns. kusipusikkoon, vältä katsekontaktia siellä asioivien ihmisten kanssa sillä tietyt toimenpiteet ovat yksityisiä. Poistuessasi Aurinkomäeltä kiitä sinulle autokyydin järjestäneitä haalaripukuisia herrasmiehiä. Majoitus järjestetään Järvenpäässä mannilantiellä ja sieltä kestää kaksi minuuttia kävellä juna-asemalle.
Suojelu[muokkaa]
Koska Aurinkomäki on eräs Suomen tärkeimmistä sosiaalisista alueista, on sen suojelu huippuluokkaa. Aurinkomäellä vierailee kesäpäivinä keskimäärin 8 poliisipartiota kello 9 ja 24 välillä. Syynä tähän on Keravan kaupungin huoli Aurinkomäellä majailevien kansalaisten terveydestä. Poliisit käyvät tarkistamassa nukkuvien pulssit sekä henkilötiedot, siltä varalta että jompi kumpi olisi varastettu henkilön viettäessä ansaittua siestaa. Poliisi myös tarkastaa usein joidenkin Aurinkomäkeläisten vaatteet, koska epäilee ulkopaikkakuntalaisten kateuspäissään piilottelevan A-mäkeläisten vaatteisiin papanoita sekä käytettyjä hammasharjoja. Nämä tunnetusti aiheuttavat kenellä tahansa vakavan terveysriskin, ja Keravan kaupunki on erityisen huolissaan juuri Aurinkomäkeläisten terveydestä. Aurinkomäen symbolisesta tärkeydestä kielii myös alkava peruskorjaus johon Keravan kaupunki viisaasti sijoittaa 520 000 euroa.